Illalla kerroin miehelleni, että olen antautunut nyt terveydenhuollon "tuen" pariin. Kieltämättä itseä huolettaa se, että myönnetty ongelma on aina vähän sellainen kaksipiippuinen asia. Mitä jos minua aletaan jollain tavalla holhota? Mitä jos huomaan yhtäkkiä olevanikin todella ongelmissa, koska avasin suuni, ehkä tämä onkin Pandoran lipas ja se on menoa johonkin Myllyhoitoon? Mieheni oli omaan tapaansa kannustava. Jos siltä tuntuu niin parempi on sanoa se ääneen. Niinpä. Olen vatvonut asiaa nyt jo vuosikymmeniä omin voimin. Ehkä uhka jostain kovemmasta saa minut laskemaan tarkemmin lasilliset. Sitä se terveydenhoitajakin sanoi. Jos nyt olisi vielä mahdollisuuksia kohtuukäyttäjäksi. Sitten kun homma lähtee käsistä ei ole sellaista vaihteoehtoa. Hmm. Koska kohtuukäyttö on ollut minulle tosi haastavaa koko elämäni, niin en sanonut mitään tähän. Kuinka monta uutta taitoa olen oppinut viime aikoina? Harjoitus tekee mestarin? Äläpä nyt lannista itseäsi etukäteen.