Elämä maistuu pikkujoulujen aikaan mukavalta, piparilta, glögiltä, satsumalta. Olen jokseenkin hyväksynyt voitoksi sen, että karsin kotitissuttelun pois. Onhan se sitä, 1.voitto. Kotitissuttelu edusti elämässäni kotoa perittyä isä geeniperimää ja alkoholi-ongelmaa. Bileissä käyminen ja tapahtumiin osallistuminen puolestaan tarkoittaa, että emme ole vielä mieheni kanssa senileejä vaan vetreitä ja innostuneita ympäröivästä maailmasta. MItä sitten, jos ehdin illan aikana juoda X kpl alkoholiannoksia. 2.voitto odottaa vielä noutajaansa. Suunnitelma ei ole selvillä Eikä se selviä tässä pikkujoulukautena. Vai, selviääkö sittenkin?

Psykologilla käynti selkeyttää ajatuksiani. Se pakottaa minut olemaan rehellisempi itselleni. Addiktio on minua ovelampi, mielessäni väijyy kokoajan ne tuhat ja yksi syytä, miksi raittius ei oikeastaan ole tärkeää. Tämä käy kalliiksi, jos en opi luovimaan heikkojen hetkien ylitse. Tekosyyt kirkuvat suorastaan korvia vihlovasti minulle. Ratkaisit jo unien merkityksen, sait osittaisen rauhan siitä. Kysy seuraavaksi se ainoa oikea kysymys, minkä haluaisit. Mihin minä tarvitsen humalaa?