Heräsin aamulla hyvin fiiliksin. Pääsiäisestä on toivuttu. Minullahan oli ennen pääsiäistä lomaviikko (yksi kahden litran kanisteri suosikki Rieslinkiä) ja itse pääsiäisen vietin kylpylässä, mmm. Mukana oli tosin lapset ja lapsenlapset, joten yhden illan olimme lastenvahtina. Ihanat pienokaiset olivat sen verran levottomia, että minusta tuntui etten nukkunut silmänräpäystäkään sinä yönä, kun molemmin puolin tuhisi alle 3 vuotias. No seuraavana iltana otin kaiken takaisin ja tanssin kera. Olipa hauskaa. 
Juon nykyään valkoviinejä (ja cavaa ja shampanjaa). En ole niihin ihan niin koukussa kuin punaviiniin, eivätkä ne aiheuta ihan niin helposti vannetta pään ympärille. Elämässä on todella monta hyvää syytä nostaa malja, ainakin kun se on vielä näin hyvällä mallilla kuin minulla. Jos minulla ei olisi tätä alkoholiongelmaani, minkälaisia ongelmia ratkoisin?
Itseasiassa tuo kysymys tuo mieleeni sen, kun isäni oli alkoholistiparantolassa ja menin mukaan yhteisterapiaan. Terapeutti kysyi, että mitä isän alkoholismi perheessämme peittää. MIhin kaikkeen se toimii savupiippuna, että olemme vihaisia isälle juomisesta. Minua suututti terapeutin kysymys. Isä pilasi tai uhaksi pilata säännöllisesti nimittäin kaiken, mistä olisi voinut nauttia. Minä ainakin jouduin koko ajan olemaan varuillani. Tyypillistä oli myös se, että kuka siellä terapiassa istui isän kanssa kuusihenkisestä perheestämme? Ei äiti vaan äitini pakottamana minä, perheen esikoinen. Ja matkaa terapiaistuntoon oli 350 km ja minulla oli silloin kaksi pientä lasta. Kiehuin myös siitä. 
Niin, tämä kysymys taisi jäädä silloin ratkaisematta. Ja ehkä se kysymys ja myös omaan elämääni liittyvät vastaavat ovat ratkaisematta yhä. Minulla ei ole niin suurta tuntumaa omiin tunteisiini ja elämääni, ensin oli niin kiire lasten kanssa, sitten työn ja murrosikäisten kanssa ja nyt, kun lapset ovat maailmalla ja työolosuhteet helpommat uin täällä sammiossa onnellisena ja onnettomana. Paitsi silloin kun lapsenlapset tulee kylään. Tämä kuulostaa teinien määrittelemältä: Hanki elämä-tilanteelta. Sitähän minä haluaisin. Siihen minä tähtään. Se onnistuu vielä. Tänään en osta viiniä. Enkä mene ulos "syömään". Jos menen ulos, menen elokuviin katsomaan Cousteauta.