Aamusta heräsin taas itsekseni, koska aurinko oli noussut ja oli valoisaa. Mieheni oli tänään todella uninen,käänsi vain kylkeä vielä kellon soidessakin. Suutelin talvenvalkoista paljasta selkää. En kutsu miestäni isäksi, mutta silti päässäni alkoi soimaan Edu Kettusen Retki meren rantaan. Minulla soi päässäni aina taustamusiikkia. En tiedä miksi. Haikea Hetki meren rantaan jatkuu yhä ja tekee koko päivästä haikean. Laulu on vuosilta, jolloin kaikki oli niin toisin. Olin nuori ja vahva ja uskoin kaikkivoipaisuuteeni ja siihen, että osaan kyllä. Kollegani on kertonut, että on olemassa viisaat sanat "Youth is wasted on the young". Allekirjoitan ja kuitenkaan en. Miten ikinä olisin uskaltanut lähteä etenemään maailmassa, rakentamaan perhettä yhtäaikaa opiskelun kanssa ilman uskoani omiin kykyihini. Onnistuin osassa, näpeillekin on tullut ja on ollut pakko todeta myös epäonnistumisia. Tänään tiedän missä olen heikko ja koitan tulla toimeen sen tiedon kanssa .. ja elää silti. Ja elää niin, että nautin jokaisesta henkäyksestä.
Toukokuu kääntyy hiljalleen loppua kohti jo. Mikään ei ole täällä Sammiossa kai muuttunut. Elän yhä epäterveellisesti ja myrkytän ruumistani säännöllisesti. Olen ehkä vanhentunut. Alkoholi ihan selvästi väsyttää minua suunnattomasti. Tämänkin vuoksi toivon, että jollakin mystisellä tavalla, varmaan sillä samalla millä pudottaisin nuo ylimääräiset 15 kg pois, minä lakkaisin olemasta ahne. Minä tyytyisin olemaan kohtuullinen jollen jopa nirso. Että viinin tuoma lämpö ei tuntuisi niin mukavalta, että innostuisin enemmän raittiin aamun energiastani ja siitä fiiliksestä, että tänään jaksan vaikka mitä. Onhan niin paljon koettavaa, elettävää, nähtävää ja haluanhan toki olla menossa mukana. Kyllä sohvalla ehtii nuokkua humalaisena sitten myöhemminkin. Jos saisin aikaan sopimuksen, että jatkan viininlipittelyä vaikka 20 vuoden päästä uudelleen. Siis jos haluan.