Omaa elämäänsä voi elää myös sivustakatsojana. Seurata ohjeita, toisia ihmisiä ja suorittaa tehtäviä. Suoriutua.
Tunsinko tänään iloa kun heräsin ja lähdin töihin? Avasinko vain silmäni ja sen jälkeen etenin askele askeleelta kohti tätä hetkeä, jolloin saan aamukahvini juotua ja on hetki aikaa suunnitella viikkoa? Minä haluaisin kuitenkin elää läsnäolevana tässä hetkessä. Elämä tuntuu niin lyhyeltä ja haluaisin arvostaa jokaista sekuntiakin, jonka se kestää.
Meitä on niin monenlaista tassuttelijaa tässäkin maailmassa. Lapsuudessa tunsin kaikki ympärilläni olevat ihmiset. Pienen kylän ahdistava henki kietoutui etenkin murrosiässä kaulani ympärille. MInulla oli jo silloin paljon mustaa sisälläni. Olen tässä viimeisen vuoden aikana yritänyt psykologin kanssa selvittää mitä se on ja miksi sitä kannan mukanani. Koska, sitten kuitenkin, olen myös positiiviisesti varautunut ja haluan elää ilon kautta. MInun ongelmani on se, että tunnen liian hyvin ääripäät, vaikka siinä välissä olisi paras väylä edetä. Oma väylä. Selkeä väylä, jossa voi kommunikoida omia tahtotiloja vaatimatta keneltäkään silti liikaa. Myöskään itseltään. Sillä selkeys on se, mihin haluan. Selvä pää ja selkeät askeleet. Tarpeeksi unta ja ilo herätä aamuisin.
Nyt minua väsyttää, koska se ei vieläkään viikonloppuna mennyt noin. Minulla on totisesti haasteita jaksaa täällä sammiossa uimista.
  

.