Epäilen, että maksani ei olisi kestänyt yhtään pitempää kesälomaa. Kesäloma oli loistava, rento ja jopa mukavan liikunnallinen. Mutta se sisälsi aivan liikaa valkoviiniä. Eikä oikeastaan minkäänlaista kovaa krapulaa, joka olisi pysäyttänyt. Viime viikolla pelasimme korttia ja join iltapäivän ja illan mittaan yksin kaksi pulloa valkoviiniä tulematta sen kummemmin (omasta mielestäni) humalaan. Kertoo kyllä aika paljon siitä, mihin maksani on joutunut venymään. Lauantaina mikään ei kuitenkaan enään maistunut hyvältä. Join ja moitin.Tarjolla olevat viinit olivat kaikki liian makeita. Eilisissä rippijuhlissa tulin niinikään pahoinvoivaksi jo lasillisesta kuohuviiniä, enkä halunnut harkitakaan muuta. Onneksi näin. Se oli ehkä vaistomaista. Ehkäpä jäljellä on toivoa siitä, että saan suunnattua energiani ja mielenkiintoni järkevämpään tekemiseen ja pystyn näin aloittamaan työt kuten ennenkin. Ilman mitään vieroitusoireita tai iltatissutteluja. Luvassa lienee kuitenkin jonkin verran ärtymysta ja unettomuutta.
Elämä on aika mielenkiintoinen kokonaisuus. Varsinkin tämä keski-ikä, kun ei enää ole muiden määräämiä sääntöjä, vain oma mukavuudenhalu. Ei vanhempia, jotka valvoo ja odottaa jotain. Itse pitäisi olla se, joka ohjaa kohti hyvää oloa. Ja mitä jos hyvä olo onkin pikkasen viinipäissään? Tuon kahden pullon peli-illan jälkeen tuli mieleeni kirjoitus, jonka joku alkoholismista parantunut oli kirjoittanut. Hän oli juonut useamman vuoden joka ilta pari pulloa viiniä, hoitanut silti työnsä ja hävennyt ainoastaan sitä, miten vaikea niitä pulloja oli palauttaa kun niitä kertyi sitä vauhtia. Alkoi tuntua ihan mahdolliselta.

Minusta ei kuitenkaan tule sellaista. Valun tästä parhaillaan laihdutuskuurille ja kohtuukäyttökin saa hetken odottaa, sillä yritän ensin tipatonta. En edes kehtaa tarkistaa aloitinko sellaisen viime syksynä vaiko edellisenä. Ehkä molempina. Sama ihminen ja samat haasteet. Ärsyttävää. Voisin tarvita sellaisen Personal Trainerin, jonka edessä en kehtaisi mokata laihistani ja nauttia kaloripitoisia juomia.