Viime viikonloppuna (torstaista lauantaihin) join (lähes) yksin tyhjäksi 6 litraa punaviiniä. Tempranilloa ja Syrahia. Se on muuten huikea määrä maksan poltettavaksi. En kuitenkaan potenut pahempaa krapulaa.Vatsani on kuitenkin yhä kipeä ja ruokatorvessa asuu yskä. Mieheni on määrästä huolissaan. Se kertoo paljon. 
Sunnuntai-iltana pyöriskelin sängyssä ja pohdin elämääni. Mietin miten sitä saisin taasen raiteilleen. Minne minun tahdonvoimani on hävinnyt, miksi se huilii ja päästää lasiin yhä uuden annoksen? Mietin syitä juomiselle. Mietin itseäni. Miten terveyttäni. Mitein kaikenlaista tässä ympärillä. Tulin siihen tulokseen, ettei syytä ja seurausta tarvitse löytää. Ettei mitään tarvitse pohtia nyt liikaa. Täytynee ottaa samanlainen asenne kuin lihavuuden kanssa. Elämä ei ala silloin, kun olen raitis (tai laiha). Elämä on tasan tänään, tasan tällaisena. Kartta, kalenteri, kompassi ja kelloko se oli, ne on vaan nyt suunnattava johonkin sellaiseen, jossa ei tarjoilla alkoholia vaan ajatuksia ja kokemuksia. On elettävä hetkeä, tunnettava se, lakattava odottamasta yhtään mitään, on katsottava ympärille ja nähtävä muut, on avattava suu ja kommunikoitava näillä taidoilla, tästä hetkestä, näistä asioista, kiinnostuttava elämästä ympärillä, herättävä mahdollisuuksia täynnä olevaan aamuun. Levättävä ja sen jälkeen ponnistettava. Jonnekin missä on raitista ilmaa. Kuunneltava maailman ääniä. Huomattava, että elämää on minussa ja ympärillä.