Päätin lähteä tipattomalle tammikuulle. Aamupaino oli kuitenkin niin huikea 81,5 kg, että ajattelin äsken alkoholin vaaroista taas artikkelia lukiessani, että mitä jos yrittäisin taas jopa sitä 100 päivää.Kuukausi ei vaikuta vielä painoon, vaikka vähentääkin vatsan pöhöä. Seurasin pari vuotta sitten tv:stä 100 päivää -ohjelmaa ja totesin, että vaikeaa se oli osallistujille. Itse en 100 päivään yltänyt, koska ensimmäinen lapsenlapseni syntyi ja siinä oli sopiva syy korkata kuohari. Ja kun taika on rikottu, mitäs sitä sitten enään palamaan ruotuun. Tunnen suurta voimaa yrittää nyt uudelleen. Olen jokseenkin tiedostanut, että minulla on vakava ongelma. Minä olen itse se ainoa, joka sille voi yrittää jotain tehdä.
Katselin uuden vuoden aattona ravintolassa humalaista naista, siis istuin hänen kanssaan samassa pöydässä, koska koko ravintola oli muuten täynnä. Nainen nuokkui ja heräsi selittämään, että elämä on tässä. Joo niinhan minäkin aina sanon. Ja humalassa se näyttää varmasti kutakuinkin juuri yhtä toivottoman luovuttaneelta. Miksi haluan näyttää noin väsyneeltä ja ongelmaiselta ulospäin? Tässäkin tapauksessa naisella oli kaikki hyvin, hyvä ulkonäkö, siistit kuteet ja tukka hyvin. Vain alkoholia oli juotu ehkä jo perjantaista saakka, sillä silmätkin alkoivat lupsua. Just niinkuin minullakin usein.
Unohdan nyt kaiken menneen ja itseäni koeskevan morkkaamisen. On uusi vuosi ja uudet mahdollisuudet. Minä päätän miten tarina jatkuu ja kuka sen kertoo, minä vai vieressä istuja. Pohjalta on toivottavasti tie vain ylöspäin, ainakin jos haluaa..