Hirveän flunssan jälkeen ei jaksaisi yhtään mitään muuta kuin valoa, raikasta ilmaa ja unta.Viikonloppuna häämöttää isot ja merkittävät bileet. Mietin, että missä minulla menee se raja, jolloin osaan sanoa, että ei kiitos. Mitä kaikkea periksiantamista minulle itselleni merkitsisi se, että jättäisin koko bileet väliin tai ainakin jättäisin niille hyvästit aika varhain. Ja voisinko olla selvinpäin, koska en jaksa edes ajatella tilannetta, jossa muutenkin väsynyttä minua kohtaisi krapula. Hyvä. Se raja on tässä. Jos sanon sen itselleni ja säästän väsyneen mieleni siltä lisäväsymystä tuottavalta stressiltä, että pyörittelisin asiaa mielessäni koko loppuviikon. Vaikka herranjestas,tänään on taas jo keskiviikko ja viikonloppu on lähempänä kuin luulinkaan. Joka tapauksessa nyt näin. Lepään ja olen raitis aivan niin kauan kuin tunnen oloni pirteämmäksi. Vaikka siihen menisi koko loppukevät. Yhdet bileet tässä tapahtumien meressä eivät ole minkään arvoiset kokonaiskuvassa.