Muutaman päivän olo on ollut haikea ja melankolinen. Vaikka on vappu tai koska on vappu. Olen istunut sohvalla ja katsellut ulos herävään kevääseen ja antanut jäänhileisten tunteiden aaltoilla ja nostattaa mielen pohjasta kaikenlaista pahaltakin haisevaa. Kevätsiivous ja suuri kiusaus kasata kaikki kuona ja kuskata se kaatopaikalle. Poissa silmistä ja poissa mielestä. Onnistuisiko se lopulta joskus?

Hyvästijättöfiilis. Johtuuko se siitä, että kunhan kesä koittaa, täytän taas vuosia. Taas yksi vuosi on siis saatu ja samantien menetetty, vaikka aikaa kuinka yrittäisi venyttää ja sivellä, se ei pysähdy myöskään onnellisiin hetkiin. 

Kevät, lempi vuodenaikani. Sen alkoitus, vappu.Tänään on luvassa ensin shampanjaa, vappulounas ja ystävien tarinoita. Sen jälkeen alkavat toiset bileet. Kulttuuribileet ja työväenlauluja. Hidasta syvälle johtavaa juopumista siskojen kanssa. Harhailua humalassa lapsuuden yönmustien varjojen keskellä. Synkkien havupuiden tuoksuvissa oksistoissa istuvat kaikki ne möröt joista puhutaan ja joista ei puhuta. Joista jokaisella meistä on oma käsityksensä nyt ja ikuisesti. Taakka, jota on kannettava jos haluaa taivaltaa eteenpäin eikä jäädä paikalleen. Joskus mietin voiko vanhempien kuolema toimia risteyskohtana, jonka jälkeen taakkoja ei enää ole. Ei petettyjä odotuksia, ei lunastamatta jääneita lupauksia tai epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia. Jokainen jää omilleen. 

Tuleeko joskus sellainen kevätpäivä, että minä olen vapaa kaikesta fiilistelystä. Että olen vain minä ja hyvinvointini. Ja onko se sellainen hetki, jota en halua saatella mihinkään humalaan vaan haluan, että juuri silloin olo on kirkas jatkaa. Että jokainen seuraava aamu on voimaannuttavan energinen  ja mahdollisimman kivuton. Päätäni ei kiristä yksikään viinilasillinen eikä silmiäni paina enää maksan epätoivoinen työskentely.