Ensimmäinen työviikko menossa. Ja tietysti dieetillä. Joka syksyinen aloitus. Vaikeaa on taas. Jokainen aamu on vaikeampi herätä kuin edellinen. Hei niitä on vasta kolme, pitäisikö siirtää nukkumaan meno alkuillaksi? Tänä aamuna huomasin, että kesällä jo hävinneet kolotukset ovat palaamassa. Onko se istumatyö? Tietokoneen kuvaruudun tuijotus? Samperin työaika, se on liian pitkä. Mietin, että voiko työnantajalle oikeasti ehdottaa, että voisiko tehdä 4 päiväistä viikkoa. Tulen siihen tulokseen, ettei kannata. Vaan kannattaa hiljentää ja tehdä ajatuksella sen minkä tekee, levätä myös työajalla tauoilla. Mennä konttorille tapaamaan muita vaikka Korona taas yltyy. Nähdä että samanlaisia nekin on kuin minä. Sujuu ja välillä ei. Ja koittaa vaan katsella tulevaisuuteen valoisalla mielellä. Nämäthän ovat ne kaihoisat viimeiset 10 vuotta. Työelämässä siis, siis jos työnantaja suo minun jatkaa eläkkeelle saakka. Aika vaikeeta uskoa.

Epäilen, että minulla on vierotusoireita. Paitsi kesäloman leppoisasta menosta, niin myös lukuisista viinilasillisista. Taitaa kuitenkin olla pahin vasta pe-la edessä, jos haluaa olla ilman tai yrittää vähän vähentää. Kalorilaskuri on ankara, nytkin koostumus on päivän annoksilla pielessä. Proteiinia uupuu. En ymmärrä.

Liikunta on kankeaa, lihoin kesällä ärsyttävät kolme kiloa ainakin. Naistenlehdet sen tietää, laihdutus juttuja piisaa. Onnistuneet ihmiset, raittiit ihmiset, miten tein sen. Verenpaine nousee kun niitä lukee. Miksen voi olla niinkuin ne jotka innostuu toisten esimerkistä?  Käyn kauneushoidossa ja totean vakiasiakaspalvelijani, nuoren ihmisen, lihoneen vähän enemmän kuin minä. Harmittaa hänen puolestaan, vaikka hän ei varmasti kärsi siitä yhtä paljon kuin minun vanha kroppani, etenkin polvet. Niin vielä. Paitsi, että hänen iässään olin 15 kg kevyempi kuin mitä olen nyt. Ihan hirveä ajatus. Miksi minun piti ihastua niihin kuivattuihin jogurttibanaanilastuihin ja laittaa niin usein bearnaise-kastiketta juuri silloin nelikymppisenä?? Miksi en silloin merkannut kaloreita mihinkään ja tajunnut sitä energiamäärää. Iloisena ja rakastuneena vaan kokkailin ja korkkasin hyvän viinipullon päivällisjuomaksi. Turha näitä on katua. Se vasta oli mukavaa aikaa. Ja vieläkin oli pitkä kuuma kesä ja kivaa, niinkauan kuin loma kesti. Ne on vaan nämä ryhtiliikkeet niin vaikeita.

Voisiko olla armollinen ja kehopositiivinen? Mutta minulla ei ole mitään halua ostaa taas suurempia vaatteita, kun niitä ei näet enää tavallisissa mallistoissa ole. Olen kokoa 44.  Jos saan vyötärön pienenemään kokoon 42, minulla on valtavasti käyttökelpoisia vaatteita omassa kaapissa. Nyt siis kääritään hihat ja ei päästetä mieleen sellaisia armollisuusjutttuja alkoholin suhteen. Nyt olen armollinen itselleni muuten. Teen töitä lempeästi. En vilkuile töiden jälkeen työsähköpostia. En huolehdi asioista, joille en voi mitään. Muistan olla ystävällinen. Ja aina kun on nälkä kuorin itselleni porkkanan. Kyllä se lähtee mikä on tullut. Ottaa aikaa, mutta lähtee kyllä.