Piti oikein tarkistaa, kirjoitinko siitä nöyryyttävästä hetkestä tässä syksyn Hyvinvointipäivänä, jolloin menin työpaikan tarjoamaan testiin ja sain tulokseksi, että Metabolinen ikäni on 70 vuotta ja rasvaprosenttini 40. (toim.huom. minähän en ole kuin juuri ylipainon rajalla) Ensin olin vain järkyttynyt ja epäuskoinen. Ei minusta tunnut, että olisin 70, mutta mistäs minä tiedän miltä 70-vuotiaista tuntuu. Työnteon kannalta minunhan pitäisi olla jo eläkkeellä, joten kerroin kamalat uutiset vain muutamalle työkaverilleni posket häpeästä punaisina.Sen jälkeen aloin harjoitella vähän enemmän erilaisia tasapainoliikkeitä ja vahvistaa lihaksiani. Kirjasin myös pari viikkoa syömiseni ylös, jotta pääsin taas kärryille millainen koostumus ruokailuissani on. Ei siinä oikeastaan muuta kuin, että proteiinia on suhteellisesti liian vähän ja annokset taas pikkaisen liian isoja. Siis lihaskunotharjoittelu voisi pineentää rasvaprosenttia, vai voisiko?

Jos olen nyt 70, niin olenkohan 70-vuotiaana Metaboliselta iältäni 90 ja mitäkähän se tarkoittaa? En varmaan nousisi enää vessanpöntöltä itse. No, jokatapauksessa tuo 70 on minun sukuni aikalailla maksimi onnellinen vanhuus-ikä. Oletettavaa on siis, että millään elämäntavoilla en pääsisi kuitenkaan pitemmälle. Ja jos pääsisin pitemmälle, olisin kuitenkin dementoitunut, jolloin sillä nyt ei ehkä olisi väliä. Jolloin on turha ahdistua ja pinnistellä ikävästi ja huonolla omalla tunnolla näitä viimeisiä onnelisia työvuosia.Vapautan siis itseni siitä tuskasta.No joo, jos lihas/läski -massaa kuitenkin yrittää harjoittaa normaali elämästä selviytymistä varten, niin siitä ei tule ahdistusta vaan se on ilo.   

Edelleen on kuitenkin yksi nautinto, joka on haaste. Kuningas alkoholi. Vihaan koko asiaa jo aikalailla. Olen miettinyt miten isot ja vahvat pihdit tarvitaan, että viininlipityksen mielihalun saisi leikattua poikki. Minua on suojellut tosi paljon Korona-rajoitusten varhaiset pilkut. Olen niihin joka aamu hyvin tyytyväinen, jos olen ollut jossain menoissa mukana. Nyt kun ne lähtee taas vapautumaan, minun harmittaa ja pelottaa jo valmiiksi kovin. Pärjäänkö enää ollenkaan? No olen myös ollut ihastunut siihen, että bändit ja muut esiintyjät eri tapahtumissa ovat aloittaneet jo kello 19-20. Pliis ei enää kello 23 alkavia keikkoja, en halua sekoittaa unirytmiäni, mutta haluan nähdä suosikkiesiintyjiäni.  

Sellaista on olla ikääntyvä. Mutta oikeastaan olen monesta asiasta aika onnellinen, vaikkapa siitä, että en tunne itseäni 70-vuotiaaksi, vaikka joku testi niin näyttäisi. Suurimmaksi osaksi en ajattele ikääni. Viiniä ajattelen yleensä torstaista asti, ensin että eih en halua, nyt pidän raittiin viikonlopun ja sitten, että haluan kuitenkin vähän ja lopulta yleensä jossain on jotain, jonka haluan "nähdä" ja "kokea" ja siinä samalla siemailla muutaman (niin monta kuin ehdin ennen pilkkua) viinilasillista. Kuulostaa opitulta tavalta. Aivojen alkoholisoitunut mielihyväkeskus on selkeästi vielä niskan päällä vaikka ikääntynyt kroppa yrittää pyytää viikonlopuksi mieluumin jotain laitepilatesta. No molemmat saa yleensä haluamansa. Jakaantunut persoonallisuuteni osaa neuvotella. Haen sitä onnen tasapainoa.