perjantai, 17. tammikuu 2020

Vieroitusoireita

17 päivän jälkeen koen selvästi tylsistymistä, joka pitäisi ratkaista. Elämä ei voi olla vaan töitä ja illan harrastuksena kävelylle lähtö, sali tai TV-sarjat. Tympäisee ja kovasti. Kiukuttelin eilen koko illan miehelleni.

Tylsistymisestä kumpuaa luovuus. Kun ei ole pieniä lapsia. Ei iltavelvollisuuksia. Vaan vapaus. Niin mitä sitä tekisi, kun on valittavana koko maailman harrastukset, sen kun valitsee ja vie itsensä paikalle.Kunhan harrastuksen voi kohdata ilman päihteitä. 

Minua kiukuttaa ehkä työmatkakin jonne olen lähdössä. Harmittaa se, että minulla ei ole mallia sille, miten sen iltariennot voisi kohdata ilman päihteitä.Harmittaa jos en selviä niistä raittiina. Pelottaa, että jään sivuun ja olen kaikista aivan kuolettavan tylsä tyyppi.  

Positiivisia asioita: 1. Ehkä varpaiden tunnottomuus on hiukan lientynyt. Kyllä vaan, yksikään varvas ei ol kokonaan tunnoton eli puutunut.  Minulla ei ole diabetesta, joten googlailun tuloksena olenkin epäillyt, että josko kehitän itselleni paitsi vaivasenluusta myös alkoholista johtuvia ääreishermovaurioita. 2. Ehkä tuntui tänään, että farkut solahtivat helpommin päälle kuin viimeksi kun niitä käytin. En tosin ole mitannut vyötärön ympärystäni.

Ihmissuhteet: Minua kyllästyttää myös ihmiset, tietysti koska olen ärtynyt. Olen myös aika avoimesti hakenut raitista suuntaa ja pohtinut alkoholinkäyttöä. On vaikeampi livetä takaisin kun silloin moni toteaa, että lopetit sitten tipattoman. Ehkä voisin hetken olla yksin ja pohtia itseäni. Olen oikeastaan aika nolo ihmisten kanssa. Minulla on aivan liikaa kiinnostusta sanoa ihan joka asiaan jotain kommenttia. Voisinko itse olla vaan hiljaa ja kuunnella muita?

Minun täytyy joka tapauksessa luoda kyllästymisellle joku muu purkautusmiskanava kuin kuntoilu, joka on niin puuduttavan tylsää. Tai en pidä itsestäni? Vanhenemisesta? Siitä että koko ajan väsyttääkin. Miten kuntoilu voisikaan olla kivaa kun koko ajan väsyttää.

keskiviikko, 8. tammikuu 2020

2020, en halua toistaa itseäni vuosikymmenestä toiseen

Yhden viikonlopun aikanakin ehtii nauttia uuden vuoden lupauksesta, muun muassa ostaa kymmenen kerran yhdistelmäkortin salille ja uimahalliin ja huhkia pakaralihaksensa jumiin. Yhtään en kaivannut viiniä, vaan suorastaan ihmettelin, mikä tässä nyt olikaan niin vaikeata. Olla raitis ja harrastaa liikuntaa. Hyvä juttu. Kysymys lieneekin, että miten tunne pidetään. Miksi se hiipuu ja häipyy kuin pieru Saharaan, yleensä?

Mutta ei kai se mitään. Otetaan häiriintyneesti irti tästä tunteesta kaikki mahdollinen ja uskotaan hetkeen. Elämäähän tämä kaikki on. Vuosi taisi sitäpaitsi kääntyä isäni viimeiselle vuodelle. Hän eli omaa viinan paikoitellen värittämää elämäänsä jonnekin heinäkuulle. Minun elämässä mitattuna siis. Jos tämä jotenkin kierosti ajateltuna olisi myös minun maalisuorani, niin miten haluaisin sen juosta? Mahdollisimman hitaasti. Rakkauteen painautuneena ja niin, yhtään hetkeä en haluaisi varmastikaan sumentaa. 

Mietimme mieheni kanssa sitäkin, että millaisia olisimme raittiina, miten elämä muuttuisi, jos juhlinta jäisi pois. Voiko raittina juhlistaa mitään? Onko aamuherätys ilman illan juhlintaa juhlaa. Onko se, että on vaihtoehtoja valita tekemisensä, koska ei ole krapulaa, lopulta juhlaa? Mitenkäs lomamatkat. Mitä tekisit lomalla, jos missäään ei olisi viiniä, jonka kanssa pysähtyä istuskelemaan.

Tammikuun lopulla koittaa työmatka. Voiko työmatkalla, jossa juhlitaan vuoden menestyksiä, juhlia niitä muiden mukana ilman alkoholia. Voiko näin alkoholin kanssa lutraava henkilö kuin minä juoda shampanjaa vain yhden lasillisen ja jättää siihen? Jos näin tekee onko silloin vielä raitis? Kuka minun sisälläni tekee valinnat ja asettaa onnistumisen rajat? Kenelle elämääni selostan?

Eikö minun pitäisi olla uskollinen vain itselleni. Enkö minäkin olisi ansainnut jotain uutta. Kokemuksen, joka ei ehkä koko ajan tunnu hyvältä, mutta jonka vuoksi olen kuitenkin kirjoittanut tätäkin blogia jo vuosia. Olisin minä.  

 

maanantai, 16. joulukuu 2019

Tunnustus

Istuin perjantaina sohvalla lopeteltuani siivousurakkaa. Sitä oli edeltänyt vielä hektinen oikea työpäivä. Olin järjestämässä lapsenlapseni syntymäpäiviä lauantaina ja sitä kohti siivosin, leivoin ja koristelin kotia. Kun olin perjantailta valmis, ja illaksi luvattu lastenhoito peruuntui, minä todellakin ehdin istahtamaan. Ei huvittanut jatkaa lisää. Ei vaikka se olisi ollut poissa lauantain aamun rutistuksesta. Mieheni oli jääkiekko-ottelussa työkavereiden kanssa eli siis jatkoille kuitenkin menossa. Auttaisi minua vasta aamulla.

Kertasin hetken mielessäni alkoholistin määritelmääni. Ihminen, joka juo yksin kotona. Tunsin tuskaa, mutta annoin periksi. Avasin valkoviinipullon ja annoin itselleni luvan olla paskamaisesti huonotapainen ennen seuraavan aamun jatkoa ja iltapäivän emännöintiä. Join kaiken valkoviinin mitä onnistuin taloudestani löytämään, melkein kaksi kokonaista pulloa. Siihen se jäi, kun muut juomat eivät maistuneet, niitä olisi ollut kyllä, alkoholillista glögiä, konjakkia, olutta, votkaakin kai ja whiskyä Lasketaanko se kuitenkin edukseni, olenko vähemmän alkoholisti, kun join vain viinit?

Aamulla olin helvetin nälkäinen ja suussa maistui ehkä eniten pettymys. Minä unohdin syödä iltapalan ja juoda tarpeeksi vettä. Olin niin onnellinen valkoviinini kanssa, nautin kun ei tarvinnut hävetä, olinhan yksin ja nautin, kun annoin mennä enkä soimannut itseäni. Ei tarvinnut teeskennellä kohtuukäyttäjää. Kyllä tuo tunnemaailma näin eriteltynä  kuulostaa todella siltä itseltään.  

Mitä tein aamulla? Päätin pistää pisteen taas siihen ja aloittaa uuden kappaleen. Nousin ylös sängystä, pesin suihkussa hiet ja aloin hommiin. Vatkasin kakkuun antaumuksella kermavaahdon. Tein lisää, järjestyksessä, jonka olin jo edellisenä iltana suunnitellut ja touhusin niin, että ei ollut aikaa ajatella. Olin lopulta iloinen, kun vieraat saapuivat, koska oli mukava emännöidä kutsuja ja hoitaa lapsosia. Leikin ja hoidin hommat. Illalla kärsin väsyneestä pitkittyneestä krapulasta tai pelkästä  väsymyksestä tai liikasyömisestä  ja oli ihan pakko mennä aikaisin nukkumaan. Olisin voinut antaa yövieraille vielä enemmän itsestäni. Mutta siihen se energia loppu. Vasta sunnuntaina olin taas hyvässä vedossa.

Miksi se taas meni noin? Olisipa pilleri, jonka heittää suuhun sinä hetkenä, kun kaikki on vielä edessä. Kun haluaisi olla parhaimmillaan seuraavat päivät. Kaikki ja kokonaan. Mutta alkoholisti minussa ei osaa. Enkä minä jaksa vastustaa. Mieluumin tsemppaan sitten seuraavana päivänä, vaikka krapulankankeus painaisi sisintä. 

  

tiistai, 12. marraskuu 2019

Hormonit

Puolentoistakuukauden sitkeän yrittämisen jälkeen annoin periksi taas ja päätin aloittaa uudelleen hormonikorvaushoidon. En jaksa katsella maailmaa huuruisten silmälasien lävitse hiki virraten. Tämähän se on, äidinperintöni, jota ei kyllä näköjään taltuteta helposti. Olen syönyt hormonikorvaushoitoa viisi vuotta. Lääkäri ehdotti lopettamista. Kokeilin ennen poisjättöä ensin ottaa pillerin joka toinen päivä. Lopetus tapahtui, kun apteekeista loppui hetkeksi lääke. Puolentoistakuukauden jälkeen menopaussin kuumat aallot vyöryivät ylitseni seitsemän kertaa tunnissa ja pitivät öisin saman vireystilan kuin päivisin. Kävin siis nelisen kertaa vessassa, ainakin, parin tunnin välein. Aloin taas marista ja olla hieman kyyninen. Ymmärrän. Päätin, että jos minulla on äidin 16,5 vuotta jäljessä elämästäni, niin sama se mitä sivuvaikutuksia ja haittoja hormoneista on. Otetaan päivä kerrallaan ja nukutaan yöt kiitos.

Alkoholin kanssa olen ollut aika väsynyt. Kun juon, tunnen miten vaikeaa on lopettaa. Yritän taklata sen ostamalla vain pullon viiniä. Pikkujoulukausi on vasta edessä. Olen kuitenkin jälleen positiivinen. Haluaisin että elämä olisi mukavaa ei pinnistelemistä. Joudun työelämässä ihan liikaa pinnistelemään ja juoksemaan kehityksen perässä. Tasapaino on se sana jota haen. Uni, lepo ja mielenkiinto ryhtyä johonkin. Ei pakko ryhtyä johonkin koska se olisi terveellistä. Sen pitäisi tulla omasta halusta, sisäsyntyisesti iloiten. Ei väkisten vääntäen ja soimaten. Tätä haetaan. Tervetuloa talvi!

perjantai, 18. lokakuu 2019

Flunssakierteessä

Pitkittyneen flunssan huonot puolet, ei pääse liikkumaan ja alkaa ärsyttää tv:n sarjojen maraton tuijottelu. Tällä hetkellä kesken Peaky Blinders, Witch Discovery ja Temptation Island sekä Selviytyjät ja Maajussille Morsian......

Pitkittyneen flunssan hyvät puolet. Laihtuu, kun ruokahalu uupuu. Pysyy erossa viinistä. Ymmärtää, miten tärkeää terveys olisikaan saavuttaa. Ja ennenkaikkea, miten mahtavaa on kun voi tehdä etätöitä omaan tahtiin. Siunattua tosiaan, koska miten sitä ikinä jaksais työpaikalla Buranan voimalla ja toisaalta ei poiskaan voisi näin kauaa olla. 

Siis erilainen perjantai. Sade ropsii ulkona ja Sade tulvii myös kaiuttimista kun muistin kuinka rentouttavaa musaa se onkaan. 

Flunssa on aaltoillut jo kauan, ainakin kolme viikkoa. Näitä vuosia tulee. Yleensä kaikki päätyy keuhkoputkentulehdukseen. Mutta ei vielä, ei vielä. Sitä ennen on kiduttava. Yritettävä pärjätä virukselle mustaviinimarjamehulla. Joo älä turhaan ehdota muita myrkkyjä. Joskus olen kokeillut toteja sun sellaisia. Ei toimi. Karmea krapula vaan pahentaa flunssaa.

Sellaista tänään. Apeaa ja rauhallista. Toisaalta jollain tavalla olen onnellinen. Mikäs hätä tässä nyt onkaan. Niidtetään nenää ja uppoudutaan satuihin, joita tv-sarjat tarjoavat. Tilipäiväkin. Ja hyvä mies ....