maanantai, 12. marraskuu 2018

Punaviinitilaus

Sanon heti, että ei tule kyllä nyt yhtään juttua raittiimmasta elämästä. Päinvastoin, olen lähtenyt luisumaan taas pimeyden ja kosteuden myötä (tarkoitan säätä) punaviinin suurkuluttajaksi. En minä mitään puolustele, mutta ihanan maukas ja kehittynyt punaviini sopii talveen. Tehtäväni on pitää vain päänsärky loitolla.
Luen joka viikko kaikki mahdolliset digi-hesarin jutut märistä mummoista ja alkoholin vaaroista. Yritän ajatella, mitä kaikkea tuhoa olen jo tuottanut ja tuotan kokoajan vartalolleni, sisäelimilleni ja aivoilleni. Mutta voin niin älyttömän hyvin tänään. Että alkoholin vaaroja on vaikea pelätä. Yksi päivä ne varmaan ovat siinä edessäni ja joudun katsomaan peiliin. Nyt kuitenkin vielä tapaan palvelutalossa koko ikänsä lähes absolutistina elellyttä äitiäni, joka on 70-vuotiaana pahasti dementoitunut. ja koen, että okei, tämäkin kohtalo minua voi odotella. Kolesteroliarvot kun ovat kerran aina olleet koholla. Enkä jaksa illalla, kotiin päästyäni stressata omalla juomisellani. Avaan ihan liian kalliin pullon punaviiniä, Pinotage-rypäle, ja nautin sen mausta ja elämästäni kun vielä olen terveehkö. Koska se viini maistuu niin hyvälle, tulee mieleeni tilata sitä lisää. Pullon takana on nettiosoite ja pian olenkin täyttänyt lomakkeen ja tilannut ensimmäisen kerran elämässäni kotiin viiniä. Harkitsen hankkisinko joululahjaksi viinikaapin. Ei hyvältä näytä. Katsotaan miten tässä nyt oikein käy. 

keskiviikko, 17. lokakuu 2018

Unen laatu ja parempi elämä

Tämä on ollut aika hauska syksy. Olen täynnä virtaa, koska keväällä saatu cpap-laite on huolehtinut unen saannistani ja vihdoinkin nyt, kesän jälkeen, hoidon jatkuttua tarpeeksi kauan, olen saanut takaisin niitä voimia, joita olin menettänyt. Minähän luulin, että voimiani syö pelkästään alkoholiongelmani, mutta tämä ei ilmeisestikään pitänyt paikkansa. Sillä se ei ole hävinnyt minnekään. Sen merkitys on jopa kutistunut. Olen voinut niin hyvin arjessa. Yhä saatan olla viikonloppujuoppo ja se harmittaa itseäni. Yritän kuitenkin koko ajan kasata tätä uutta hyvää oloa oikein voimakkaaksi barrikadiksi itseni ja tissuttelun väliin.Minä itse ainakin tajuan, että vuosien saatossa elämääni hiipineet unniapnea ja alkoholismi ovat kävelleet yhdessä todella pitkän rupeaman. Minä en vain nähnyt toista. Tässä huomioita nyt:

1. Uni ja alkoholi. Näen toivoa siinä, että olen nyt viimeinkin alkanut nukkumaan paremmin selvin päin kuin alkoholin vaikutuksen alaisena ja se on jo hirveän paljon. Muutamana yönä viime viikolla nukuin selvin päin ihan aamuun saakka heräämättä yöllä kertaakaan. Se tuntuu taivaalliselta. Minä en muista milloin sellaista olisi tapahtunut paitsi kännissä nukahtaneena. Aina muuten, niin kauas kuin muistini ylettyy, heräilin pitkin yötä ja ravasin vessassa 1-3 kertaa yössä. Mietin kyllä usein väittämää siitä, että pienikin alkoholiannos heikentää unen laatua. Sitten päättelin, että olen poikkeama, mutta en tajunnut miksi. Minusta tuntui, että nukun paremmin kun olen kännissä piste. Ja tottahan se varmaan olikin.

2. Hengitys. Jo keväällä, ihan muutaman kuukauden cpap-hoidon jälkeen, huomasin, että jaksan hengästyneenä kauemmin. Hengitykseni ei vinkunut. Osittain arvelin astmalääkitykseni olevan kohdallaan. Myös nk. kiukkupiste pyöräilyssä, ts.väsymyspiste jolloin mieheni yhä kauammas etenevä selkä aiheuttaa pienimuotoisen raivarin ennenkuin mäen huippu on saavutettu, oli kauempana. Mikä tuntui tosi hyvältä. Tänään huomaan, että on välillä päiviä, jolloin olen unohtanut ottaa astmalääkkeeni ja käyn lenkillä, hengästyn ja no tuntuu hyvältä liikkua. Mielestäni tämäkin saattaa johtua cpap-laitteen antamasta varmasta hapesta öisin. 

3.Ajatus. Olen aivan varma, että ajatukseni soljuu kirkkaampana. Ainakin silmieni välissä on kevyt olo. Jos koen silmieni välissä nyt  näin selkeästi yhä kevyemmän olon, siinä on täytynyt painaa aiemmin väsymys. Tässä huomaan kuitenkin elkeästi, että jos käytän viikonloppuna aikaa törpöttelyyn, ajatus ei kulje. Etenkin puhuminen on vaikeaa. Tietynkaltainen improvisointi. Minä en keksi sanomista.   

Elämä on mielenkiintoista. Olen iloinen, että aloin ihmetellä sitä, miksi olen niin järjesttömän väsynyt. Jos en perjantaisin avannut viinipulloa, halusin vain nukkua. Luulin olevani ihan onneton, vaikka ihmettelin kyllä miksi. Minulla olikin jo pitkään jatkunut uniapnea. 

keskiviikko, 29. elokuu 2018

Raitis viikonloppu

Onhan niitä ollut, mutta yleensä silloin, kun olen hoitanut lapsia. Nyt oli ihan muuten vaan, omalla porukalla ja ilman mitään mutta sen kummempaa tarkoitusta kuin, että ollaanpa välillä raittiita. Nyt on siis jo keskiviikko aamu. Olen nukkunut maanantain ja tiistain välisen yön huonosti, koska en ollut kotona vaan yövyin kylässä, unohdin ottaa melatoniinit mukaan ja yöllä tosiaan sitten valvoin. Silti tunnen, miten viime viikonloppuna tavoitettu raitis rentous vaikuttaa ja on paljon helpompi olla. En ole toipilas.Tai ainakin näin kuvittelen. Näin kannustan itseäni.
Kesän jatkuvan tissuttelun jälkeen minusta tuntuu, että minun täytyy sitten kuitenkin palata entiseen ja alkaa vaalia Parasta elämääni, raittiina.. En kuitenkaan halua otsikkoa >Sammiossa, kuten blogini nimi ennen antoi viitteitä, koska se tuntuu myös liian pahalta. Vaikka, jos totta puhutaan, sitähän se on. Sanotaan nyt näin, että kevään nimen muutos tälle blogille, oli osa alkoholistin käytöstä. Ihan pienen hetken halusin olla koko aurinkoisen kesän vapaa ajatuksesta, että lillun viineineni sammiossa. Vaikka siinä on koko karu totuus. Se sama, minkä pienenä kuulin isäni suusta, "haen vain pari kaljaa". Olen aina tiennyt että pari on mitä tahansa kahdesta eteenpäin, jopa 24 on parillinen luku. Niin on myös Paras elämäni, jos se täytyy kohdata valkoviinilasi kädessä.  

Siskoni tulee viikonloppuna kylään ja olen aivan satavarma, että juomme tonkallisen viiniä. Meille on selvinnyt, että äitimme sairastaa perinnöllistä tautia ja täytynee pohtia, haluammeko me tietää, olemmeko perineet geenit. 

Vaihdan blogini nimen. Tavoittelen raittiutta. Tunnustan tosiasiat. Yritän vastustaa kiusausta ja silti, jaksan elää tyytyväisenä parasta elämääni. 

perjantai, 27. heinäkuu 2018

Mitä tältä kesältä haluan muistaa

Kesäloman jälkeen olen varovaisesti palaillut töihin jo viikon verran. Työtilanne näyttää huonolta, mutta kesä oli niin hyvä, että en jaksa kantaa stressiä siitä. Summaan sen sijaan ajatuksiani kesältä, että en unohtaisi niitä:

1.Minä selvisin kesän aloittaneesta ja minua etukäteen pelottaneesta 7 päivän isosta sukutapahtumasta omasta mielestäni kohtuullisen hyvin. Tunnistin kateuden ja mustasukkaisuuden nostamia pahanolon tunteita paljon, mutta koska tunnistin ne, pystyin myös elämään niiden kanssa rageematta turhaan ja säälittävästi. Kyseessä on tietysti tyttäriemme isän, eksäni, nostattamat tunteet isossa  ja liian pitkässä yhteistapaamisessa. Kateus siitä, miten hän tunkee itsensä aina ensin periaatteella sisään, jolloin minä ja mieheni voimme valita hengataanko mukana pilkan uhalla vai yritetäänkö odottaa omaa tilaisuuttamme. Annoin heidän olla ja mennä. Onnittelin itseäni siitä, että minulla oli muutakin seuraa, johon turvautua. Niinkuin  esimerkiksi nykyinen perheeni ja siskoni. Aina välillä, kateuden riivaaman mielen on vaikea muistaa, että emme käy eksäni kanssa enää kilpailua aikuisten lastemme sydämistä. Keskityin nykyhetkeen ja siihen, että en pilaisi tyttärieni fiiliksiä. Mustasukkaisuus taas on halua sitten kuitenkin olla lasteni ja lastenlasteni kanssa paljon.Hoin itselleni aika monta kertaa kesän aikana, että nauti omasta elämästäsi NYT. Kyllä sinä saat tilaisuuden olla lastenvahtina ihan vaikka kuinka monta kertaa kuitenkin. Läheisriippuvaisuus on turhaa. Jos minulla on oma elämä elettävänä, sellainen, jolla on minulle tärkeää sisältöä, pystyn antamaan myös noille minulle hyvin tärkeille ihmisille enemmän. --- kirjoitettuna tämä kuulostaa pahemmalta. Naureskelen ex-miehelleni, että siinä se vasta oli kilpaileva narsisiti ja kun kirjoitan tuntemukseni, tiedän että niin, valitettavasti, tässä on toinen sielu, joka laskee sitä, onko kaikki tasapuolista, facebookkihan sen näyttää, näköjään koko ajan. Mutta minä en lyttää ja toisaalta otan huomioon toiset,  jos näyttää että minä olen saanut enemmän. Tässä olen vilpitön. Mutta lapseni, on teillä taiteilemista, onneksi ootte koko elämänne sitä opetelleet.

2. Sukutapahtuman jälkeen minä sain henkisesti raivattua itseni aika nopeasti kesäkuntoon. Nautin aivan suunnattomasti nykyisen mieheni kanssa tästä rakkauden lämpimästä kesästä. Olin ensimmäistä kertaa 31 vuoteen kaksin loppukesän rakastettuni kanssa. Kaikki lapset ovat lentäneet pesästä ja kaksin ei tarvinnut neuvotella, välillä tuntui, että ei niin yhtään mistään. Kahden viikon ajan kiersimme Suomen rannikkoa ja nautimme maisemien lisäksi paljon toisistamme. Blogin historian vuoksi minun on pakko tunnustaa, että joo, join aivan helvetisti Proseccoa ja kuivaa valkoviiniä. Silti sanon, on se hienoa, että tämäkin vaihe elämääni alkoi. Se siirtyi peräti 12 vuotta kun erosin ja nykyisellä miehelläni oolikin taas pienokainen, mutta nyt tämä bonuslapsikin on kasvanut jo niin isoksi, että NIIN muistanhan aina tämän, hengaa mieluumin kavereidensa kanssa kuin meidän. Niinhän minäkin joskus tein ja juuri niin minunkin lapseni tekevät. Miksi siis laskea yhtään mitään....?

3. Minä olen myös tarpeellinen lastenvahti. Siihen käytin oman yksinäisen lomaviikkoni lähes kokonaan. Mielikuvituksetonta oman vapaan käyttöä tai ei, kyllä lasten kanssa olin todella mielelläni. Minusta lapsosissa on jotain niin freesiä ja elämäniloista, että suorastaan haluan imeä siitä voimaa itseeni. Se alkaa jo aamujen hymyistä ja jatkuu lahes koko päivän. Paras palkintoni tänä kesänä tuli 3-vuotiaan suusta. Tarjosin mustikkapiirakkaa hänelle ja pikkusiskolle. Pikkusisko söi innoissaan vaniljakiisseliä vaikka piirakka ei oikein ollut nyt makuun. Kysyin tykkäätkö siitä, jolloin kolmevuotias isoveli katsoi minuun ja sanoi silmät vilkkuen, "minä tykkään susta". Eipä haitannut vaikka piiras jäi myös häneltä syömättä. Minä tiesin, että oma-aloitteinen rakkauden tunnustus pieneltä mieheltä on se arvokas helmi, joita ei tässä elämässä liikaa saa. Se tiivisti tämän ihanan kesän yhden ulottuvuuden. Kun matkustin kotiin lasten lasten luota tein sen saletisti ravintolavaunussa ja nautin puolestaan vilkkusilmäisestä oman märän sukupolveni kosijasta, jonka sattuma siihen johdatti. Jaksoin mainiosti, koska minullekin maistui, taisi olla jopa Veturi-tarjouksessa, ja olin niin onnellinen. Olen minä kamala. Ei kun kamalan onnellinen :)

 

perjantai, 15. kesäkuu 2018

Sammiosta Parhaaseen elämään

Vaihdoin tänään blogini nimen. Vaihdoin myös nimimerkkini Punkku&Valkkarista Hymyksi päivässä. Syy selviää edellisestä pohdinnastani. En jaksa hiostaa itseäni enää yhtään. Olen mina ja minulla on vain tämä yksi, siksi myös paras elämäni. 
Viikko on ollut ihan yhtä haastava kuin aina keväisin koen elämäni olevan. Ennen vuoden katkaisevaa kesälomaa, ovat eväät töissä lopussa ja tunne on lähes kuin olisin kokonaan väärässä työssä. Jos ei riittämättömyyden ja ärsyynnyksen tunne olisi tuttu jo aiemmilta lukuisilta vuosilta, olisin epätoivoinen. Mutta minä tiedän, että loma selkiyttää taas ajatukset. Palauttaa niin sanoakseni ruotuun. Syksyllä olen todennäköisesti iloisesti yllättynyt (sarkasmia), että minulla on työpaikka, johon palata ja yritän keksiä miten työtäni tekisi hedelmällisemmin. Mutta tänään olen vielä kriisissä. Aamukammassa on 4 piikkiä jäljellä ja kahvitunnilla kirjoittelen tällaisia ajatuksia sen sijaan, että viettäisi kahvitunnin kollegojeni seurassa. En meinaan enään oikein jaksa. 
Sitä mukaan kun olen ärtynyt, olen lisännyt iltoihin muuta aktiviteettia kuin TV-sarjojen katselua. Jos en ole tyytyväinen työ-minääni niin ainakin saan purettua ärsytystä väsyttämällä itseni. Jolloin en todennäköisesti valvo öitäni pohtien miksi olenkaan väärällä alalla vielä tämän ikäisenä. No ei ihan kuulosta kuitenkaan parhaalta elämältä, miettii nyt lukija. Joo tiedän, mutta ei ole vaihtoehtoja. Jos olet ainoa, olet myös paras. Eikä siltikään jokainen hetki paista aurinko. No itse asiassa, tänä keväänähän me olemme nähneet mitä tapahtuu kun aurinko paistaa liikaa. Jokapaikka janoaa sadetta. Sellaista elämäkin on. Hyvä hetkeä osaa arvostaa, kun ensin kahlaa, tai no ei tässä nyt missään riittämättömyydessä kahlata. Oon vaan odottavalla kannalla.