torstai, 16. marraskuu 2017

Stressiä pukkaa

En ole saanut pysäytettyä vauhtiani. Päinvastoin sekä työ- että vapaa-aika on täynnä tapahtumia ja vaatimuksia. Kaukana on se hetki, että voisin istahtaa sohvalle ja korkata hyvän pullon viiniä rauhassa. Alkoholi ei sovi tämänkaltaiseen hulabaloohon ollenkaan. Olen liian poikki jo valmiiksi. Joten huomista ei voi milloinkaan riskeerata. Tässä sitä nyt ollaan. Hirveän stressaantuneita, koska ei osata rentoutua muuten kuin juomalla viiniä. 
Ulkoilu ei auta stressiini. Se auttaa ihanasti hapenottokykyyn, jalkoja pahus särkee joku nivelrikonalku, mutta hyvä että ulkoilen. Uni ei kuitenkaan reagoi niinkuin olettaisin. Jos olet kireä, olet kireä. Minä jopa piristyn. Saunakaan ei auttanut. Päässäni soi nyt paheneva univaje ja näen mielessäni koko ajan  listan vaatimuksia, joihin minun kuuluisi ottaa parempi ote ja viedä ne loppuun. Kunhan vain jaksaisin, saisin selvää. Miksi en saa niistä selvää? Onko minulla joku aivo-ongelma. Kiireessä olen aina ollut samanlainen. Tehokkuuteni häviää sähläämiseen. Älä keskeytä minua.
Mitä jos tällä kertaa en voi tehdä asioita loppuun? Mitä jos tässä on nyt se hetki työelämässä, jossa minun on tunnustettava, että olen liian vaativien tehtävien edessä? Piste. Mitä tapahtuu?
Eikös se voisi olla vain hyvä, että toteaisin sen tässä ja nyt. Olen liian väsynyt kiirehtimään. Kiirehtikää te, jotka jaksatte, minä haluan ehtiä myös pohtimaan asioita. Minä haluan rupatella ja istuskella. Eikö jokainen lopulta vastaakin omasta elämästään vain itselleen ja itse. Kello tulee justiinsa 16. Tätä viikkoa on jäljellä vain huominen ponnistus ja sitten viikonlopun vierailut. Vaan ne minä voin vetää hitaasti ja antaumuksella. Minulla ei ole kiire enää minnekään. Se on nyt päätetty. Elämäni ei saa kiitää ohi.

perjantai, 3. marraskuu 2017

Kahden kuukauden vajoama

Jälleen perjantai. Kävin aamulla happihyppelyllä ja pohdin elämääni. En ole kahteen kuukauteen kirjoittanut mitään tänne, koska olen sekä töissä että vapaa-ajalla kiitänyt paikasta toiseen. Liekö stressi tai se, että en pysähdy ajattelemaan, mutta myös viinilipittelyn suhteen olen vajonut alaspäin. Juominen, ei enää mikään lipittely, on aivan kaaosmaista kun tilaisuus tulee. Lopulta jotenkin  Angstista. Ja ikävä kyllä jopa Fataalista. Haastavinta itselle on ollut kännitoikkaroiminen tilaisuuksissa. Tai eihän se minulle mitenkään näy, kiidän paikasta toiseen rauhoittumatta minnekään ja niin, poltan tupakkaa. Sitäkin. Voi päivää. Nyt jos pysähtyy, olo on oikein epävarma. Tiedäthän sen katseen alkoholin suurkäyttäjällä. Säikähtäneen. Mitä eilen oikein tapahtui sen jälkeen, kun minulla lähti kulkemaan. Mitä kaikkea oikein tein ja sanoin, tässä nyt yritän olla kuin tietäisin sen kaiken ja olisin kuten muutkin juhlista selvinneet. Vaan en ole. Niitä muistissa olevia katkelmia on vaikea järjestää oikeaan jos mihinkään järjestykseen ja jos totta puhutaan, en haluaisi yhtään mitään muistaakaan. Vain unohtaa.
Siksi on hyvä, että tulee marraskuinen perjantai, jolloin haukkaan happea ja haluan pohtia tätä taas. Töissä menee hyvin, rakkauselämä on mallillaan, emännällä vaan taas keulii. Miten autan itseäni nyt jarruttamaan ja palaamaan ladulle. Keskittymällä uudelleen. Suuntaamalla katseen vain tähän hetkeen. Tiedostamalla, että vaikka minä jo eilen hain pullotolkulla Suomi 100-vuotis juomia viikonlopun hippoja varten, olen niiden emäntä. Toivottavasti muut viihtyvät luonamme. Toivottavasti huomenna on se kerta, kun homma pysyy kasassa vaikka viiniä ja viinaa on tarjolla. Juota ne muut ja katso että heillä on hauskaa.Keskity sinä olemaan sinä.
 

perjantai, 8. syyskuu 2017

Närästävä perjantai

Närästys on ikävästi piinannut minua koko viikon. Tunne on niin ilkeä, että en oikein tiedä miten tämän viikonlopun bileiden käy. Tänään on työkaverin läksijäiset ja huomenna olen menossa juhlaillalliselle. Taatusti myös olutta ja viiniä olisi tarjolla. Taatusti närästää vielä enemmän niitä juotuani. Väsyttää ihan tosi paljon edes ajatella asiaa.
Ajattele jos alkoholin kanssa käymäni paini olisi tässä! Jos en enää ikinä voisi juoda lasillistakaan.Olisinko pettynyt vai tyytyväinen? Kuinka kauan menisi, ennenkuin totun? 
Tilasin maanantaille lääkärin. Eiköhän sieltä tule lähete ruokatorventähystykseen. Inhottava toimenpide, mutta ilmeisesti refluksi on nyt jotenkin pahentunut. Tasapainotellaan siihen asti.-   

torstai, 24. elokuu 2017

Paha syksy

Aloitin kuukauden mittaisen tehovenyttelyohjelman. Varovasti venyttelen raajojeni lihaksia ja toivoakseni suoristan näin ryhtiäni. Ohjelma on upea. Olo tuntuukin ryhdikkäältä. Ja se tekee niin hyvää. Keskityn kuuntelemaan itseäni. 

Lauantaina sisäinen maailmani olikin täynnä älämölöä. Aivoissani meuhkasi janoinen holisti. Minä en ollut antanut periksi kauppareissuilla, ja poikennut Alkoon. Vai oliko se mieheni, tuo elämäni tuki ja turva? Mutta niinkuin minun juopponi aina, tuo hengetön, mutta vahvaluonteinen olento muisti, että minulla on kylmässä kesälomamatkalta tuotu ehta shampanja-jopa kaksi. "Kenelle sinä ne juotat, kun ei kukaan sukulaisistasi tai ystävistäsi kuitenkaan erota shampanjaa kuohuviinistä?" kysyi juoppo ääneni sisälläni ärsyttävästi. Venyttelyohjelman ajan kuutelin, ajattelin asiaa ja sen päätyttyä lausuin nuo sanat miehelleni. Emmekö juuri me, tässä ja tänään, olekin ansainneet jumalten juomaa :), vai mitä kulta? Mistä sitä tietää mitä huominen taas tuo tullessaan? Maailma on menossa niin kauheaan suuntaan. Ja pyynnöstäni hän posautti pullon auki. Katselimme TV:sta nuorisolle suunnattua Skamia ja hihittelimme omille lukiomuistoillemme pienessä skumppa-nosteessa. Kiva elämys. Venyttely ja skumppa yhdessä rentouttivat kaksin verroin. Joimme onneksi vain toisen, sillä ehdottaessani (tietysti) jatkoja, hän oli tarvitsemani kallio. Nukuin kuin tukki.

Nyt on torstai. Viime viikkoinen ei saa toistua. Haluan säästää shampanjani oikeisiin juhliin. Niinpä olen jo käynyt Alkossa. Ostin yhden Chabliksen ja yhden Rieslingin. Laitoin ne kylmään skumppa-pullon viereen odottamaan. En sano mitään. Säästyyhän ne, jos sopivaa tilaisuutta ei tule.
Tänä syksynä ei ollut mitään työterveyden nuhtelutuntia. Minun omatuntoni ei ole puhdas, mutta holisti on kovasti voitolla. Pahus vieköön. Olen kyllä harkinnut, että palaisin takaisin psykologin juttusille. Saisin edes vähän käsitystä siitä, mikä riivaa. Voisinkin itseasiassa tilata sen ajan kai jo tänään.

 

 

torstai, 10. elokuu 2017

Älä valehtele mulle

Syksy. Harrastukset. Hyvät päätökset. Vyötärön ympärys, liikapaino, heikot lihakset ja jalkaongelmat. Jotain tarttis tehdä. Auttaisko PersonalTrainer-tyyppinen ohjaaja minua, joka en kertakaikkiaan saa itseäni pysymään kaidalla tiellä? Vai onko se niin, että parasta on jos en edes ajattele mitään laihiksia, raittiutta, muitakaan rajoja ja tee hyväpaha-päätöksiä vaan keskityn vaan selviämään elämässä ja suurimman osan ajasta voimaan hyvin.

On niin ärsyttävää, kun jo heti tietää laskettelevansa itselleen luikuria tehdessään jotain suunnitelmia. Viime syksynä olin paljon tavoitteellisempi ja sentään yritin. Miksi nyt on tällainen jo valmiiksi periksi antanut -olo? Nukuin kuitenkin viime yön hyvin ja hyvänen aika, olen ollut töissä tosi hyvällä tuulella. Luovuttanut?

Katsoin eilen tiliotteita ja näin mustaa valkoisella, miten suurin osa kesän laskuistani koski alkoholin ostamista ravintoloista. Herranjumala mikä säästö minulle kertyisi, jos sille saisin pisteen tai edes pilkun hetkeksi. Mutta oli saamarin kiva kesä. Osaanko edes kuvitella millainen se olisi ollut, jos olisin raitis normaali ihminen alkoholihuuruisen nautiskelija-minäni sijaan? En. Sammiossa on viileää kuivaa valkoviiniä ja minä kellun siinä. Tulen kokemaan kamalan kohtalon kun munuaiseni, maksani tai haimani pettää. Mutta tänään, tänään on Tapahtumien yö ja voisin ottaa muutaman lasillisen kyllä.