keskiviikko, 29. elokuu 2018

Raitis viikonloppu

Onhan niitä ollut, mutta yleensä silloin, kun olen hoitanut lapsia. Nyt oli ihan muuten vaan, omalla porukalla ja ilman mitään mutta sen kummempaa tarkoitusta kuin, että ollaanpa välillä raittiita. Nyt on siis jo keskiviikko aamu. Olen nukkunut maanantain ja tiistain välisen yön huonosti, koska en ollut kotona vaan yövyin kylässä, unohdin ottaa melatoniinit mukaan ja yöllä tosiaan sitten valvoin. Silti tunnen, miten viime viikonloppuna tavoitettu raitis rentous vaikuttaa ja on paljon helpompi olla. En ole toipilas.Tai ainakin näin kuvittelen. Näin kannustan itseäni.
Kesän jatkuvan tissuttelun jälkeen minusta tuntuu, että minun täytyy sitten kuitenkin palata entiseen ja alkaa vaalia Parasta elämääni, raittiina.. En kuitenkaan halua otsikkoa >Sammiossa, kuten blogini nimi ennen antoi viitteitä, koska se tuntuu myös liian pahalta. Vaikka, jos totta puhutaan, sitähän se on. Sanotaan nyt näin, että kevään nimen muutos tälle blogille, oli osa alkoholistin käytöstä. Ihan pienen hetken halusin olla koko aurinkoisen kesän vapaa ajatuksesta, että lillun viineineni sammiossa. Vaikka siinä on koko karu totuus. Se sama, minkä pienenä kuulin isäni suusta, "haen vain pari kaljaa". Olen aina tiennyt että pari on mitä tahansa kahdesta eteenpäin, jopa 24 on parillinen luku. Niin on myös Paras elämäni, jos se täytyy kohdata valkoviinilasi kädessä.  

Siskoni tulee viikonloppuna kylään ja olen aivan satavarma, että juomme tonkallisen viiniä. Meille on selvinnyt, että äitimme sairastaa perinnöllistä tautia ja täytynee pohtia, haluammeko me tietää, olemmeko perineet geenit. 

Vaihdan blogini nimen. Tavoittelen raittiutta. Tunnustan tosiasiat. Yritän vastustaa kiusausta ja silti, jaksan elää tyytyväisenä parasta elämääni. 

perjantai, 27. heinäkuu 2018

Mitä tältä kesältä haluan muistaa

Kesäloman jälkeen olen varovaisesti palaillut töihin jo viikon verran. Työtilanne näyttää huonolta, mutta kesä oli niin hyvä, että en jaksa kantaa stressiä siitä. Summaan sen sijaan ajatuksiani kesältä, että en unohtaisi niitä:

1.Minä selvisin kesän aloittaneesta ja minua etukäteen pelottaneesta 7 päivän isosta sukutapahtumasta omasta mielestäni kohtuullisen hyvin. Tunnistin kateuden ja mustasukkaisuuden nostamia pahanolon tunteita paljon, mutta koska tunnistin ne, pystyin myös elämään niiden kanssa rageematta turhaan ja säälittävästi. Kyseessä on tietysti tyttäriemme isän, eksäni, nostattamat tunteet isossa  ja liian pitkässä yhteistapaamisessa. Kateus siitä, miten hän tunkee itsensä aina ensin periaatteella sisään, jolloin minä ja mieheni voimme valita hengataanko mukana pilkan uhalla vai yritetäänkö odottaa omaa tilaisuuttamme. Annoin heidän olla ja mennä. Onnittelin itseäni siitä, että minulla oli muutakin seuraa, johon turvautua. Niinkuin  esimerkiksi nykyinen perheeni ja siskoni. Aina välillä, kateuden riivaaman mielen on vaikea muistaa, että emme käy eksäni kanssa enää kilpailua aikuisten lastemme sydämistä. Keskityin nykyhetkeen ja siihen, että en pilaisi tyttärieni fiiliksiä. Mustasukkaisuus taas on halua sitten kuitenkin olla lasteni ja lastenlasteni kanssa paljon.Hoin itselleni aika monta kertaa kesän aikana, että nauti omasta elämästäsi NYT. Kyllä sinä saat tilaisuuden olla lastenvahtina ihan vaikka kuinka monta kertaa kuitenkin. Läheisriippuvaisuus on turhaa. Jos minulla on oma elämä elettävänä, sellainen, jolla on minulle tärkeää sisältöä, pystyn antamaan myös noille minulle hyvin tärkeille ihmisille enemmän. --- kirjoitettuna tämä kuulostaa pahemmalta. Naureskelen ex-miehelleni, että siinä se vasta oli kilpaileva narsisiti ja kun kirjoitan tuntemukseni, tiedän että niin, valitettavasti, tässä on toinen sielu, joka laskee sitä, onko kaikki tasapuolista, facebookkihan sen näyttää, näköjään koko ajan. Mutta minä en lyttää ja toisaalta otan huomioon toiset,  jos näyttää että minä olen saanut enemmän. Tässä olen vilpitön. Mutta lapseni, on teillä taiteilemista, onneksi ootte koko elämänne sitä opetelleet.

2. Sukutapahtuman jälkeen minä sain henkisesti raivattua itseni aika nopeasti kesäkuntoon. Nautin aivan suunnattomasti nykyisen mieheni kanssa tästä rakkauden lämpimästä kesästä. Olin ensimmäistä kertaa 31 vuoteen kaksin loppukesän rakastettuni kanssa. Kaikki lapset ovat lentäneet pesästä ja kaksin ei tarvinnut neuvotella, välillä tuntui, että ei niin yhtään mistään. Kahden viikon ajan kiersimme Suomen rannikkoa ja nautimme maisemien lisäksi paljon toisistamme. Blogin historian vuoksi minun on pakko tunnustaa, että joo, join aivan helvetisti Proseccoa ja kuivaa valkoviiniä. Silti sanon, on se hienoa, että tämäkin vaihe elämääni alkoi. Se siirtyi peräti 12 vuotta kun erosin ja nykyisellä miehelläni oolikin taas pienokainen, mutta nyt tämä bonuslapsikin on kasvanut jo niin isoksi, että NIIN muistanhan aina tämän, hengaa mieluumin kavereidensa kanssa kuin meidän. Niinhän minäkin joskus tein ja juuri niin minunkin lapseni tekevät. Miksi siis laskea yhtään mitään....?

3. Minä olen myös tarpeellinen lastenvahti. Siihen käytin oman yksinäisen lomaviikkoni lähes kokonaan. Mielikuvituksetonta oman vapaan käyttöä tai ei, kyllä lasten kanssa olin todella mielelläni. Minusta lapsosissa on jotain niin freesiä ja elämäniloista, että suorastaan haluan imeä siitä voimaa itseeni. Se alkaa jo aamujen hymyistä ja jatkuu lahes koko päivän. Paras palkintoni tänä kesänä tuli 3-vuotiaan suusta. Tarjosin mustikkapiirakkaa hänelle ja pikkusiskolle. Pikkusisko söi innoissaan vaniljakiisseliä vaikka piirakka ei oikein ollut nyt makuun. Kysyin tykkäätkö siitä, jolloin kolmevuotias isoveli katsoi minuun ja sanoi silmät vilkkuen, "minä tykkään susta". Eipä haitannut vaikka piiras jäi myös häneltä syömättä. Minä tiesin, että oma-aloitteinen rakkauden tunnustus pieneltä mieheltä on se arvokas helmi, joita ei tässä elämässä liikaa saa. Se tiivisti tämän ihanan kesän yhden ulottuvuuden. Kun matkustin kotiin lasten lasten luota tein sen saletisti ravintolavaunussa ja nautin puolestaan vilkkusilmäisestä oman märän sukupolveni kosijasta, jonka sattuma siihen johdatti. Jaksoin mainiosti, koska minullekin maistui, taisi olla jopa Veturi-tarjouksessa, ja olin niin onnellinen. Olen minä kamala. Ei kun kamalan onnellinen :)

 

perjantai, 15. kesäkuu 2018

Sammiosta Parhaaseen elämään

Vaihdoin tänään blogini nimen. Vaihdoin myös nimimerkkini Punkku&Valkkarista Hymyksi päivässä. Syy selviää edellisestä pohdinnastani. En jaksa hiostaa itseäni enää yhtään. Olen mina ja minulla on vain tämä yksi, siksi myös paras elämäni. 
Viikko on ollut ihan yhtä haastava kuin aina keväisin koen elämäni olevan. Ennen vuoden katkaisevaa kesälomaa, ovat eväät töissä lopussa ja tunne on lähes kuin olisin kokonaan väärässä työssä. Jos ei riittämättömyyden ja ärsyynnyksen tunne olisi tuttu jo aiemmilta lukuisilta vuosilta, olisin epätoivoinen. Mutta minä tiedän, että loma selkiyttää taas ajatukset. Palauttaa niin sanoakseni ruotuun. Syksyllä olen todennäköisesti iloisesti yllättynyt (sarkasmia), että minulla on työpaikka, johon palata ja yritän keksiä miten työtäni tekisi hedelmällisemmin. Mutta tänään olen vielä kriisissä. Aamukammassa on 4 piikkiä jäljellä ja kahvitunnilla kirjoittelen tällaisia ajatuksia sen sijaan, että viettäisi kahvitunnin kollegojeni seurassa. En meinaan enään oikein jaksa. 
Sitä mukaan kun olen ärtynyt, olen lisännyt iltoihin muuta aktiviteettia kuin TV-sarjojen katselua. Jos en ole tyytyväinen työ-minääni niin ainakin saan purettua ärsytystä väsyttämällä itseni. Jolloin en todennäköisesti valvo öitäni pohtien miksi olenkaan väärällä alalla vielä tämän ikäisenä. No ei ihan kuulosta kuitenkaan parhaalta elämältä, miettii nyt lukija. Joo tiedän, mutta ei ole vaihtoehtoja. Jos olet ainoa, olet myös paras. Eikä siltikään jokainen hetki paista aurinko. No itse asiassa, tänä keväänähän me olemme nähneet mitä tapahtuu kun aurinko paistaa liikaa. Jokapaikka janoaa sadetta. Sellaista elämäkin on. Hyvä hetkeä osaa arvostaa, kun ensin kahlaa, tai no ei tässä nyt missään riittämättömyydessä kahlata. Oon vaan odottavalla kannalla. 

torstai, 7. kesäkuu 2018

Lokero

Tuli mieleeni, että olenko lokeroinut itse itseni kirjoittamalla Sammioon. Olen seurannut somessa käytävää keskustelua ja nähnyt hyvännäköisten ihmisten voihkivän läskeistään, tuntevan alemmuutta ja vaikuttavan suorastaan vainoharhaisilta kanssaeläjiensä toimia kohtaan. Miksi he kuvittelevat olevansa läskejä? Ai niin, ihannepainolle on konkreettinen mittari ja terveydenhoitaja tai joku muu auktoriteetti kyllä ilmoittaa jossain lukemattomista tarkastuksista, että painoa pitäisi pudottaa. Pitäisi, vaikka sinusta tuntuu, että kaikki on hyvin. Ja pian sinusta ei enää tunnu hyvältä ja arvostetulta. Sinussa on stigma ja ajattelet sitä aina kun joku katsoo sinua. Koko elämäsi pyörii pian stigman ympärillä. Katoat itseltäsi. Siltä se ainakin minusta näyttää, kun luen tuntemattomien ihmisten juttuja ja katson kuvia.
Ihan samahan se on tämän alkoholinjuonnin kanssa. Siitä tulee terveydenhuollosta noottia ja keräät liikaa pisteita AUDIT-testeissä. Okei, tietysti syystäkin, onhan se erittäin epäterveellistä,tuleehan sitä myös mokailtua ja viinasta niitä turhia kaloreita kertyy. Mutta kun oon nyt alistunut kirjoittamaan viestejä Sammiosta, itkenyt samoja asioita jo vuosikaupalla enkä osaa näköjään juomistani lopettaakaan, pitäiskö sitä voihkeesta vain päästää irti. Siitä ajatuksesta, että tälle jotain täytyisikään tehdä. Mitä jos olisin vain.

Hei, minä tässä. Olen kyllä alkoholisti, mutta käyn töissä ja minulla on riittävä palkka.Olen siitä hyvin ylpeä, että minulla on työpaikka. Olen ollut elämässäni kahteen otteeseen työtön. Pidän erittäin merkittävänä sitä tosiasiaa, että löysin molemmilla kerroilla töitä itse, sillä työttömyys on työnhaussa niinikään stigma. On ollut huomattavasti helpompi löytää töitä, kun on työpaikka. Minulla on parisuhde ja ihana mies, joka kannustaa minua. Olen taistellut toisenlaisenkin miehen kanssa, joten olen tästä nykytilanteesta hyvin kiitollinen ja innostunut. Minä nimittäin olen se sama nainen. Ensimmäinen mieheni kypsyi minuun täysin. Minulla on kokoajan sellainen pelko, että myös tämä nykyinen mieheni tekee niin. Mutta hän ei näytä pelkäävän itsenäisyyttäni, alkoholia ja suunnittelee kanssani tulevaisuutta. Tällä hetkellä ensi kesää siis. Minulle on tämän mukavuudenhaluisen, janoisen elämäni aikana tapahtunut paljon. Suurimmasta osasta olen huippu ylpeä, sillä olen jo kauan tiennyt olevani alkoholisti. Sanotaan, että alkoholismi on sairaus. Joo minulla on se ja myönnän sen kaikille jos asiasta tulee puhe. Se on parempi, sillä minua väsyttää salata ongelmiani. Hoidan sairauttani kannustamalla itseani elämään muutakin elämää, kuin alkoholiin liittyvää. Joskus, olen todella innostunut muusta elämästä ja toivon, että jatkuisipa tämä kauan. Sairauteeni kuuluu kuitenkin se, että ehkä eniten tunnen eläväni nousuhumalassa. Olen miettinyt tätä asiaa ja tullut lopputulokseen, että on se kuitenkin hienoa, että tunnen eläväni. Että on hetkiä, jolloin minulla on aikaa oikein tunnustella elämää. Ei elämänääni rajaa Sammio, näen auringon ja tunnen tuulen. Jos en paranekaan niin ainakin hymyilen tänään.

perjantai, 11. toukokuu 2018

Toisinpäin

Aamulla herään kohmeloon ja harmittaa. Tällä viikolla helatorstai toi mukanaan viinitonkan ja illat kuluivat sitä lipittäessä. Olen surullinen siitä, että siirrän tätä mallia lapsilleni. Iloinen siitä, että istuimme siinä lapseni kanssa rauhallisesti ja keskustelimme. Hän on jo reippasti yli 30. Taivas mihin tämä aika katoaa. Hän on kohta yhtä vanha kuin minä niinä kaikista vaikeimpina vuosina.

Minua ahdisti hetken menneet virheeni, kännissä tehdyt supernolot asiat. Juuri se 30++ periodi elämästäni kun kaikki oli pielessä ja kärsin monella rintamalla, parisuhteessa ja töissä. Annoin niiden tapahtumien hetken ahdistaa, eiväthän ne mihinkään koskaan katoa, itse minä olen pullot huulilleni kohottanut ja juonut liikaa sotkien muutenkin tulehtuneet asiat vielä perusteellisemmin. Sitten annoin asian olla. Olen antanut itselleni anteeksi kaiken. Siitä ilosta, että tallaan yhä täällä maanpäällä ja juurikin tässä tilanteessa. Jos menneet tolvailut ovatkin työntäneet minut liikkeelle tähän suuntaan, niin kiitos siitä. Siellä vanhassa en haluaisikaan olla, kumpa itseasiassa unohtaisin kaiken. Pääasia, että minä tiedän tehneeni kuitenkin moraalisesti väärin ja mutta myös saaneeni siitä rangastuksen, koska minut heitettiin pois suhteista ja piireistä.

Alkoholistin huono itsetunto. Ja minä olen niin onnellinen siitä, mitä minulla on ja miltä minusta noin ylipäänsä tuntuu, minulla on tällä hetkellä kaikki onni ja tavallaan myös tarmo, paitsi ei itsehillintää viinilipittämisen kanssa. Enkä minä jaksa olla itselleni vihainen. Vain yrittää suunnitella asiat niin, että selviäisin jalat kuivina kesän juhlista.