Siitä se taas käynnistyi, uusi tipaton tammikuu 2023. Syksyllä on kuitenkin "pakon edessä" sen verran harjoiteltu, että voin jo uskoa siihen, että se toteutuu ja lisäksi voin jopa tunnustaa, että se on parempikin niin, että toteutuu. Kaikenlaisen alkoholin kanssa lutraamisen jättäminen olisi minusta just nyt jopa helpottava ajatus. Sitä kun harvemmin juo, huomaa selvästi, että eihän se oikeastaan ole mitenkään järkevää koko juominen. Ei tällä luonteella eikä vanhenevalla kropalla. Molemmista se kaivaa huonot puolet esiin. On niin ihanan leppoisaa olla vaan oma itsensä. 

Eniten olen iloinnut tässä joulun ympärillä siitä, että ulkoiluhousut eivät purista. Pieni suuri ilo. Huomasin myös, että koska vaatteet eivät purista minun oli helpompi riehua lastenlasten kanssa ulkona. Henki kulki paremmin. Edessä on vuoden inhokkikuukaudet tammi-ja helmikuu, on hyvä, että henki kulkee. 

Painajaiset ovat kuitenkin palanneet. Tammikuun lopulla odottalee lentomatka, töihin liittyvä ja uskon sen johtuvan siitä. Muutenkin tuon työn suhteen olen heikoilla, minusta tuntuu, että tässä on ihan tosi ohut ritisevä "pidän työstäni" jääkerros ja sen alla hyytävää mustaa huolta ja pelkoa siitä, että olen kertakaikkiaan jo väärä ihminen tekemään tätä työtä. Tämä vuosi meni niin penkin alle. Tuntuu vastenmieliseltä ajatella, että joutuu vielä monessa tilaisuudessa katselemaan noita lukuja.Mutta mitä minä sitten tekisin. En ole saanut aikaiseksi mitään parempaa suunnitelmaa. Ja pomo on kannustava, kyllä se siitä lähtee kun vaan tehdään. Tällä elämän kokemuksella tiedän, että näinhän se on tai ei ole, mutta ilman yritystä ei synnyt edes käsitystä. Eikä tilanteita voi paeta. Epäonnistumisia ei voi pelätä.

Eli tästä polkaistaan tammikuu käyntiin ja pistetään ajatukset kohti positiivisia tapahtumia. Kaikki on vielä mahdollista ja vain mielikuvitus on rajana sille, mitä keksitään kokeilla. Lähtökohdat ovat kuitenkin hyvät, olen terveehkö, minulla on niitä töitä ja mukavia ihmisiä ympärilläni. Muistan tästä elämäni varrelta aika monta hetkeä, jolloin asiat eivät ole olleet näin hyvin. Ja niistäkin olen aina jaksanut eteenpäin selvitä. 

Ihanan läpeensä kostean Rodoksen matkan jälkeen jalkaa pakotti polvesta ja onnuin. Lindoksen kapuaminen ja pari tanssi-iltaa tuntuivat vieneen toipumista taaksepäin kuukausia. Lisäksi Rodoksella oli vielä niin kuuma, että leikattu jalka (saakeli) turposi kunnolla ja sitä jatkui koko matkan. Siitä syystä tai sitten hyvän fetajuuston ryydittämänä, iskin matkan jälkeen puntariin kauhulukemat. Niitä katsoessani päätin jatkaa iltapalatonta linjaa, johon olin jo lähtenyt ja todennut sen rauhoittavan yöunia. Sekä seuraavana päivänä päätin vielä ryhtyä punnitsemaan ja laskemaan kalorit ruoka-annoksista. Yhtenä yönä, kun koko vasen puoli oli krampissa, ajattelin, että minäpä menen verikokeisiin, minulla oli kesältä työterveyden lähete jo olemassa. Olin popsinut koko syksyn särkylääkkeitä ja se helpotti aina vaan hetkeksi.  Ajattelin, että jos minulla on joku isompikin tulehdus se näkyy varmaan siellä. Menin sinne heti aamusta ja illalla jo katselin tuloksia. Eniten järkytti maksa-arvojen kolminkertaistuminen vuodesta 2019, olin siirtynyt vihreästä punaiselle. Se oli sitten siinä ajattelin. Koko tulossa oleva hyvä syksyn bileputki näytti yhtäkkiä erilaiselta. Ja laihdutuskuuri entistä tarpeellisemmalta. Mittasin vasta silloin vyötärön ympärykseni ja olihan se melkein 100. Kaikki kilot olivat siis kutakuinkin ehkä siinä. Minä olen se Iltalehden esimerkkki ihmisestä jolla on rasvamaksa.   

Tästä on nyt kolme viikkoa. Paino on lähtenyt alaspäin 200 g/päivä. Joo, minä käyn joka päivä puntarilla. Lopetin myös särkylääkkeet maksa-arvon takia, mutta olen varmistanut digiklinikalta, että kyllä niitä voisi syödä tällä maksa-arvolla. Se on vaan varmuuden vuoksi. Minä niiin toivon, että painon vähentyminen, venyttely ja liike vievät lopulta kivut pois. Vaikka haimatulehduksen läpikäynyt siskon mies onkin sitä kertonut, että ei alkoholin (pakko)lopetus oikeasti ole muuttanut terveydessä mitään muuta. Samat kivut, kolotukset ja ongelmat ovat siinä, koska ikää on jo sen verran. Arvaan, että näin on minullakin. Viini on auttanut joka vaivaan. Nyt jos se lääke on pois vaihdotehdoista, nivelvaivat on siinä ja niihin on totuttava. Silti unelmoin polven paranemisesta kunhan vaan paino laskee tarpeeksi.  

Kolmen viikon aikana on jo ollut kahdet bileet. Positiivista on ollut se, että ei ole tarvinnut miettiä ja merkitä alkoholin määrän kaloreita. Kun alkoholia ei tarvitse miettiä, se vapauttaa miettimään muuta. Tunnelmaa, musiikkia, ruokaa, esiintyjiä, tapahtuman sujumista, minä voin hei ajaa! Vaatimattomat kahdet bileet. Kyllä tämä tästä. Ensi perjantaina on keikka, johon menen kaksin mieheni kanssa. Tällä hetkellä en näe siinäkään mitään ongelmaa, jos sinne menee holittomana. MUTTA mieleni taka-alalla väijyy kyllä pelko. Mitä jos minulle tulee joku viinan himo, viimeistään sitten jos otan yhden. Pitääkö ajatella, että en ota sitä yhtäkään. Vai onko se vaan joku pakokauhu, joka vaanii turhaan tuolla mielen sopukoilla. Aika näyttää. Suurimmat bileet ja megasekoiluviikonloppu on vasta tulossa.  

Kesä on ohi ja toimistotöissä pitäisi jaksaa. Haluaisin niin heittää kaikilla kaapeissani olevilla viinipulloilla vesilintuja ja kirmata lasten kanssa kilpajuoksua pölyisillä kentillä. Vaan ei se niin mene. 

Jalka toipui kivasti kesäloman, kun oli leppoisia päiväunia, jos ei jaksanut ja liikuin lähes koko päivän ihan vaan lempeästi turistina paikasta toiseen. Kun toimistotyöt alkoivat, istahdan koneen ääereen ja neste lakkaa kiertämästä kudoksissa. Jalka turpoaa vaikka jaloittelisi välillä hieman. On masentavaa tehdä töitä etänä, kotoa, kun tietää, että toimistolla kuhisee porukkaa. Niinpä menen mielelläni toimistolle ja kärsin seurauksista, kuitenkin ihmisistä saa mahtavaa voimaa. Mieluumin kivut kuin masennus, täytyyhän tuon jalankin toipua ja kestää normaalikäyttö. Tai siis kyllä minä muistan, että viime syksynä lähdin lääkäriin juurikin siksi, että kaikenlaiset jalkakivut alkoivat, kun toimistotyö alkoi. Tuntuu niiin vanhalta. Eikö se leikkaus auttanutkaan? Vai turhaanko marisen, pitäisikö nyt vaan ottaa "lusikka kauniseen käteen" ja tehdä etätöitä, harrastaa vesijuoksua ja kuntopyöräilyä ja unohtaa jalkojen päällä olo, että tuo pahin kipu tuosta saadaan pois. 

Viini auttaa joka vaivaan. Vaikka jalat olisivat niiin väsyneet, että niillä tuskin pääseen huoneesta toiseen, otapa siihen muutama kylmä valkoviinilasilinen, niin pystyt tanssimaan. Tätähän ei kukaan usko. Tänään on torstai ja alkuviikon toimistolla käynnin jälkeen jään suosista etäileen, on niin kuumakin, että jo siksikin turpoaa, kävelen särkevällä pahkurajalalla kotonani ja haaveilen jo viikonlopun grillibileistä. Vaan välillä mietin, että mikä on seurausta mistäkin.

Joku kysyikin somessa, eikö sairastunut saa satsata siihen että menee nyt kun vielä voi. Vaikka joutuisi sitten huilimaan extraa.  En minä tiedä. Olen itse lakannut jakamasta somessa oikeastaan mitään, koska mitä sen ketään "kavereita" pitäisi kiinnostaa missä minä menen. Yksityisissä ryhmissä  laitan kuvaviestejä ystäville ja sukulaisille. 

Kuten joka syksy painan taas ihan liikaa, sekin jalkoja painaa  ja aloitin sellaisen kuurin tänä syksynä, jossa en syö iltapalaa lainkaan. Niin, en sitten tiedä, voisiko edes kerran viikossa kuitenkin iltapala aikaan nauttia nestemäisiä kaloreita. Vai vesittyykö koko kaunis ajatus. Ehkä pitäisi olla kaikkien kaloreiden suhteen yhtä tarkka.

Minun elämäni on pääasiassa kivaa. Ehkä minun täytyy nyt vaan hyväksyä, että ne on nämä jalat, jotka vaivaa minua koko loppuelämän. ja että se on tuo alkoholi, jota toisaalta himoan ja toisaalta kovasti vihaan. Ei se tämä oma kotona tapahtuva ruokailusta lähtevä käyttö vaan minä pelkään niitä  tapahtumia, joissa on alkoholitarjoilu. Toivoisin, että minulla olisi joku pilleri, jonka voisin tapahtumaan lähtiessäni heittää suuhun ja olla sinä päivänä varma, että huomenna ei ole krapulaa vaan normaali päivä. Jolloin särkee vain jalkoja ei päätä.

Voi tätä ilon päivää, kun sain tänään luvan palata tavallisiin kenkiin ja ryhtyä liikkumaan kunnolla. Vain varvistelu, korkokengät ja paljasjalkakengät on pannassa vielä 6 viikkoa. Ilo suorastaan kuplii kun kuitenkin tavallisen lenkkarit on sallittu. Kyllä nyt kelpaa mummon  viipeltää kesä lastenlasten perässä :) Tietysti valitsin ensin kaikista kauneimmat sandaalini, joissa sipsuttelin lääkäriltä kotiin. Johan siinä pikkuhiertymäkin ehti tulla arpiseen jalkaani, mutta ei se mitään.

Sairasloma-ajan suurimmat haittatulokset ovat nyt tuo entisestään pullahtanut vyötärön ympärys ja pikkasen heikko vasen jalka. Eiköhän ne siitä tasaannu, jos pääsee taas liikkumaan. Oonkin ehkä katsonut erilaisia ohjelmia koko vuoden edestä. Onpa ihana päästä harrastamaan kaikkea livenä. Ja oikeastihan kesä on vasta alussa. Tästä tulee aivan huippukesä, kun jalan sai liikuntavalmiiksi.

Sain lahjaksi naisen elämänkaari kirjan, jossa on tehtäviä. Tytär ajatteli, että siinähän sohvalla toipuessa olisi aikaa myös analysoidan nykyoloa ja  tehdä uusia suunnitelmia. Kirjaa olen vasta aloitellut. Suurin osa toipumisajasta on mennyt kaikenlaiseen muuhun. Mutta kirjan anti on silti ollut hyvä. Asioita pohtiessani olen hyvin tajunnut, että minulla on kaikki tosi hyvin, kunhan pääsen taas liikkumaan kunnolla. 

Yksi kolmen viikonaikana todella hyvin käsitellyistä haaveista on mökkihaave. Olen katsonut tusinan verran remppaa vai muuttoa+ muita kesämökkiä ja sen laittamista koskevia ohjelmia.Ihmetellyt ja pohtinut omia toiveitani. Seikkaillut tämänhetkisillä mökkimarkkinoilla ja käynyt jopa tarkistamassa, miten paljon saisin lainaa. Istunut nykyisen kotini terassilla ja kuunnellut linnunlaulua auringon paisteessa, haistellut kevään tuloa. Ja alkanut viihtyä tässä meillä oikein hyvin. Mitä paremmin kysenen taas liikkumaan, sitä enemmän. 

Työpaikkani on myös ollut yksi vuosikausia mietityttäneistä asioista. 15 vuotta samassa paikassa ja paljon ikää. Minua on kypsyttänyt se, että en ole enää työmarkkinoille jotenkin kurantti. Mutta nyt, kun nykyinen työni jo toisella viikolla antoi kivasti mahdollisuuden tehdä sen verran etätöitä, kun jaksan ja ennenkaikkea minua huvitti palata tekemään toipumisaikanakin töitä, niin aloin miettiä, että aika hyvähän tämä on. 

Yksi kirjan tehtävistä oli miettiä miten haluaisin muuttaa muistojansa viimeiseltä 10 vuodelta. Mietin asiaa kovasti. Lopulta tulin siihen tulokseen, että haluaisin muistaa tulleeni aina vävyjeni kanssa oikein hyvin toimeen. Kaukana totuudesta, mutta ihana muutos. Nyt jänskää saanko muiston pysymään ja vaikuttaako se nykyisyyteen.

Parasta sairaslomalla on valinnanvapaus. Lepäänkö, yritänkö vai mitä. Jokainen taito, jonka saan palaamaan antaa ylpeyden tunteen ja laitan rastin seinään. Tavaroiden saaminen paikasta A paikkaan B. Astianpesukoneen tyhjennys, Keittön pintojen pyyhkiminen rätillä. Käynti kaupassa mukana. Käynti Keskustorin terassilla tuntui käynniltä paratiisissa, aurinko paistoi, ihmisiä pörräsi ympärillä, löysin sohvan, jolle sain aseteltua jalan ja kaverikin pääsi paikalle. Kiitos mieheni, sitkeä omaishoitaja vasten tahtoaan.