Kesäloman jälkeen olen varovaisesti palaillut töihin jo viikon verran. Työtilanne näyttää huonolta, mutta kesä oli niin hyvä, että en jaksa kantaa stressiä siitä. Summaan sen sijaan ajatuksiani kesältä, että en unohtaisi niitä:

1.Minä selvisin kesän aloittaneesta ja minua etukäteen pelottaneesta 7 päivän isosta sukutapahtumasta omasta mielestäni kohtuullisen hyvin. Tunnistin kateuden ja mustasukkaisuuden nostamia pahanolon tunteita paljon, mutta koska tunnistin ne, pystyin myös elämään niiden kanssa rageematta turhaan ja säälittävästi. Kyseessä on tietysti tyttäriemme isän, eksäni, nostattamat tunteet isossa  ja liian pitkässä yhteistapaamisessa. Kateus siitä, miten hän tunkee itsensä aina ensin periaatteella sisään, jolloin minä ja mieheni voimme valita hengataanko mukana pilkan uhalla vai yritetäänkö odottaa omaa tilaisuuttamme. Annoin heidän olla ja mennä. Onnittelin itseäni siitä, että minulla oli muutakin seuraa, johon turvautua. Niinkuin  esimerkiksi nykyinen perheeni ja siskoni. Aina välillä, kateuden riivaaman mielen on vaikea muistaa, että emme käy eksäni kanssa enää kilpailua aikuisten lastemme sydämistä. Keskityin nykyhetkeen ja siihen, että en pilaisi tyttärieni fiiliksiä. Mustasukkaisuus taas on halua sitten kuitenkin olla lasteni ja lastenlasteni kanssa paljon.Hoin itselleni aika monta kertaa kesän aikana, että nauti omasta elämästäsi NYT. Kyllä sinä saat tilaisuuden olla lastenvahtina ihan vaikka kuinka monta kertaa kuitenkin. Läheisriippuvaisuus on turhaa. Jos minulla on oma elämä elettävänä, sellainen, jolla on minulle tärkeää sisältöä, pystyn antamaan myös noille minulle hyvin tärkeille ihmisille enemmän. --- kirjoitettuna tämä kuulostaa pahemmalta. Naureskelen ex-miehelleni, että siinä se vasta oli kilpaileva narsisiti ja kun kirjoitan tuntemukseni, tiedän että niin, valitettavasti, tässä on toinen sielu, joka laskee sitä, onko kaikki tasapuolista, facebookkihan sen näyttää, näköjään koko ajan. Mutta minä en lyttää ja toisaalta otan huomioon toiset,  jos näyttää että minä olen saanut enemmän. Tässä olen vilpitön. Mutta lapseni, on teillä taiteilemista, onneksi ootte koko elämänne sitä opetelleet.

2. Sukutapahtuman jälkeen minä sain henkisesti raivattua itseni aika nopeasti kesäkuntoon. Nautin aivan suunnattomasti nykyisen mieheni kanssa tästä rakkauden lämpimästä kesästä. Olin ensimmäistä kertaa 31 vuoteen kaksin loppukesän rakastettuni kanssa. Kaikki lapset ovat lentäneet pesästä ja kaksin ei tarvinnut neuvotella, välillä tuntui, että ei niin yhtään mistään. Kahden viikon ajan kiersimme Suomen rannikkoa ja nautimme maisemien lisäksi paljon toisistamme. Blogin historian vuoksi minun on pakko tunnustaa, että joo, join aivan helvetisti Proseccoa ja kuivaa valkoviiniä. Silti sanon, on se hienoa, että tämäkin vaihe elämääni alkoi. Se siirtyi peräti 12 vuotta kun erosin ja nykyisellä miehelläni oolikin taas pienokainen, mutta nyt tämä bonuslapsikin on kasvanut jo niin isoksi, että NIIN muistanhan aina tämän, hengaa mieluumin kavereidensa kanssa kuin meidän. Niinhän minäkin joskus tein ja juuri niin minunkin lapseni tekevät. Miksi siis laskea yhtään mitään....?

3. Minä olen myös tarpeellinen lastenvahti. Siihen käytin oman yksinäisen lomaviikkoni lähes kokonaan. Mielikuvituksetonta oman vapaan käyttöä tai ei, kyllä lasten kanssa olin todella mielelläni. Minusta lapsosissa on jotain niin freesiä ja elämäniloista, että suorastaan haluan imeä siitä voimaa itseeni. Se alkaa jo aamujen hymyistä ja jatkuu lahes koko päivän. Paras palkintoni tänä kesänä tuli 3-vuotiaan suusta. Tarjosin mustikkapiirakkaa hänelle ja pikkusiskolle. Pikkusisko söi innoissaan vaniljakiisseliä vaikka piirakka ei oikein ollut nyt makuun. Kysyin tykkäätkö siitä, jolloin kolmevuotias isoveli katsoi minuun ja sanoi silmät vilkkuen, "minä tykkään susta". Eipä haitannut vaikka piiras jäi myös häneltä syömättä. Minä tiesin, että oma-aloitteinen rakkauden tunnustus pieneltä mieheltä on se arvokas helmi, joita ei tässä elämässä liikaa saa. Se tiivisti tämän ihanan kesän yhden ulottuvuuden. Kun matkustin kotiin lasten lasten luota tein sen saletisti ravintolavaunussa ja nautin puolestaan vilkkusilmäisestä oman märän sukupolveni kosijasta, jonka sattuma siihen johdatti. Jaksoin mainiosti, koska minullekin maistui, taisi olla jopa Veturi-tarjouksessa, ja olin niin onnellinen. Olen minä kamala. Ei kun kamalan onnellinen :)