Kesä on ohi ja toimistotöissä pitäisi jaksaa. Haluaisin niin heittää kaikilla kaapeissani olevilla viinipulloilla vesilintuja ja kirmata lasten kanssa kilpajuoksua pölyisillä kentillä. Vaan ei se niin mene. 

Jalka toipui kivasti kesäloman, kun oli leppoisia päiväunia, jos ei jaksanut ja liikuin lähes koko päivän ihan vaan lempeästi turistina paikasta toiseen. Kun toimistotyöt alkoivat, istahdan koneen ääereen ja neste lakkaa kiertämästä kudoksissa. Jalka turpoaa vaikka jaloittelisi välillä hieman. On masentavaa tehdä töitä etänä, kotoa, kun tietää, että toimistolla kuhisee porukkaa. Niinpä menen mielelläni toimistolle ja kärsin seurauksista, kuitenkin ihmisistä saa mahtavaa voimaa. Mieluumin kivut kuin masennus, täytyyhän tuon jalankin toipua ja kestää normaalikäyttö. Tai siis kyllä minä muistan, että viime syksynä lähdin lääkäriin juurikin siksi, että kaikenlaiset jalkakivut alkoivat, kun toimistotyö alkoi. Tuntuu niiin vanhalta. Eikö se leikkaus auttanutkaan? Vai turhaanko marisen, pitäisikö nyt vaan ottaa "lusikka kauniseen käteen" ja tehdä etätöitä, harrastaa vesijuoksua ja kuntopyöräilyä ja unohtaa jalkojen päällä olo, että tuo pahin kipu tuosta saadaan pois. 

Viini auttaa joka vaivaan. Vaikka jalat olisivat niiin väsyneet, että niillä tuskin pääseen huoneesta toiseen, otapa siihen muutama kylmä valkoviinilasilinen, niin pystyt tanssimaan. Tätähän ei kukaan usko. Tänään on torstai ja alkuviikon toimistolla käynnin jälkeen jään suosista etäileen, on niin kuumakin, että jo siksikin turpoaa, kävelen särkevällä pahkurajalalla kotonani ja haaveilen jo viikonlopun grillibileistä. Vaan välillä mietin, että mikä on seurausta mistäkin.

Joku kysyikin somessa, eikö sairastunut saa satsata siihen että menee nyt kun vielä voi. Vaikka joutuisi sitten huilimaan extraa.  En minä tiedä. Olen itse lakannut jakamasta somessa oikeastaan mitään, koska mitä sen ketään "kavereita" pitäisi kiinnostaa missä minä menen. Yksityisissä ryhmissä  laitan kuvaviestejä ystäville ja sukulaisille. 

Kuten joka syksy painan taas ihan liikaa, sekin jalkoja painaa  ja aloitin sellaisen kuurin tänä syksynä, jossa en syö iltapalaa lainkaan. Niin, en sitten tiedä, voisiko edes kerran viikossa kuitenkin iltapala aikaan nauttia nestemäisiä kaloreita. Vai vesittyykö koko kaunis ajatus. Ehkä pitäisi olla kaikkien kaloreiden suhteen yhtä tarkka.

Minun elämäni on pääasiassa kivaa. Ehkä minun täytyy nyt vaan hyväksyä, että ne on nämä jalat, jotka vaivaa minua koko loppuelämän. ja että se on tuo alkoholi, jota toisaalta himoan ja toisaalta kovasti vihaan. Ei se tämä oma kotona tapahtuva ruokailusta lähtevä käyttö vaan minä pelkään niitä  tapahtumia, joissa on alkoholitarjoilu. Toivoisin, että minulla olisi joku pilleri, jonka voisin tapahtumaan lähtiessäni heittää suuhun ja olla sinä päivänä varma, että huomenna ei ole krapulaa vaan normaali päivä. Jolloin särkee vain jalkoja ei päätä.