On taas perjantai. Olen tämän viikon kärsinyt selkeästi hermosto-oireista ja unettomuudesta, jotka johtuvat osittain tai kokonaan edellisen viikon juhlista. Viikolla, kun kädet on täynnä työtä, on helppo kirota mielen heikkoutta edellisen viikonlopun juhlissa, joita riitti tietysti molemmille päiville. Oli niiiin mukavaa oikeasti. En laskenut laseja vaan juhlin. Tapasin toisena päivänä vanhoja tuttuja ja toisena sukua. Kaikki juhlivat. Me alkoholin väärinkäyttäjät.

Viikolla siis ajattelin, että voisin ja nukkuisin paremmin, jos olisin ollut raitis. Ja että koska tälle viikonlopulle ei ole järjestettyjä juhlia, niin nyt ei ole mitään syytä niitä myöskään järjestää. Muista ne koot: kalenteri, kello, kompassi ja kartta. Viininhimo ei saa olla elämän ohjenuora.

NIIN, eilen ja jopa tänä aamuna vielä olin voimaa täynnä jatkamaan syksyn raittiutta tästä hetkestä. Mutta arvaa vaan, miltä tuntuu nyt, työpäivän lopuksi, kun katselen ikkunasta ulos maailmaan. Mieleni on päättänyt vyöryttää ilmoille lukuisia argumentteja, jotka ehkä ovat tuttuja:

-kerranhan täällä vaan eletään

-elämä on liian lyhyt tanssittavaksi ikävien miesten kanssa

-vielä tämän kerran

Päätä ihan kivistää. Tämä oli raskas viikko. Niskalenkki, miten helkkarissa sitä saa addiktiosta niskalenkin?

Raitis, reipas, reilu, rakas, ....