Miten ihmeessä elimistö kestää kuumassa niin paljon paremmin alkoholia? Siitäkö johtuu, ettei etelässä näe pultsareita?

Vietimme viikon Kroatiassa ja siellä helteillä tuli kyllä korkattua useampikin pullo helmeilevän hyvää, kuivaa paikallista valkoviiniä illassa. Viikon aikana vain aamupäivät ja muutama tunti sen jälkeen olivat selviä koska ilta kului viinin kera. Mutta ei puhettakaan mistään kankkusesta, olo oli kohtuullisen hyvä ja innostunut lähtemään liikkeelle aina heti aamusta. Päivät kiisivät ohi erilaisia lomaihmeitä ja kaunista luontoa katsellen, samoillen ja lounaalla lähinnä erilaisia meren eläviä maistellen.Jossain puolen päivän jälkeen yleensä lounaalla sitten otin lasin kuplivaa ja sen jälkeen paikallinen viini maistui. Päivän urheilusuoritus tuli hoidettua, koska kävely kuumassa jyrkässä maastossa oli todella raskasta. Illalliset olivat yhteisiä ja ihania. Ja illalla suihkun jälkeen istuskelimme isolla porukalla ja join niin kauan kuin jaksoin. Join myös paljon vettä, mutta viiniäkin kului käsittämättömiä määriä. Yleensä uni tuli jossain vaiheessa ja hyvin ilmastoidussa talossa nukuin hyvin. Voin kuvitella, että elimistön kaikki mittarit huusivat ylikierroksilla, vaikka en sitä kokenut. Hörpin vettä ja kivennäisvettä. Nukuin yöni viileässä.

Siskolta tuli kuitenkin tiukkaa palautetta siitä, että runsas juomiseni häiritsee ja huolestuttaa häntä erittäin paljon. Tämä tapahtui yhtenä iltana paukahtamalla ja hetken aikaa salamoi kunnolla. No kaikille ei maistu samalla tavalla joka ilta. Hyvä niin. Selvittelimme asiaa aika kauan keskenämme. Minulla oli riidan jälkeen huono omatunto siitä esimerkistä, mitä muille annan. Olen selkeästi vastuussa siitä, että jokainen joutuu joka ilta katselemaan valkoviinin kittaamista, jonka täytyy oikeasti näkyä muille humalaisena keskusteluna. Vaikka tietysti itsestä tuntuu, että ei nyt niin humalassa ole, mutta se määrä on valtava, mitä tällä kokemuksella kykenen juomaan/ilta. Eihän alkoholiongelmainen näe ongelmaa itse.

Sunnuntaina matkustimme kotiin ja oli ensimmäinen selvä päivä yli viikkoon. Juomisen lopettaminen, niin ei se ollut vaikeaa. Paluu on aina sellaista rasittavaa venymistä lentoasemalla ja tax freessa. Kyllä vaan, ostin kuivaa valkkaria pullon tuliaiseksi. Ei, en ole korkannut sitä. Lentokoneen laskeutuminen tuntui tosi kurjalta silmien takana, ajattelin, että aivot ovat varmaan turvoksissa. Ei, en uskaltanut käydä aamulla vaa'assa. Miltä on tuntunut? Aika raskas olo siis raskaat jalat, en jaksanut eilen lenkille ja no toisaalta myös satoi. Kaikki kolotukset ovat tuntuneet kertaluokkaa selvemmin, venyttelin jalkapohjiakin, kun ne ovat kipeät. Mutta kai tähän raihnaisuuteen taas tottuu. Tänään aion lenkillekin, koska ulkona on jo hyvä sää. Heräsin myös astetta virkeämpänä. Ei sitä arkena voisikaan juopotella. Ja minullahan on tämä aikomus lähteä hakemaan reipasta laskua myös tuolle juhla- ja viikonlopputissuttelulle. Kerroin sen kyllä siskollenikin. Tästä viikosta jäi kuitenkin taas liian hyvä maku. Riidasta huolimatta. Pidän peukkuja itselleni. Vaikka keksimme matkalla, että sen sijaan että lähdemme saappaat jalassa voisimme lähteä skumppalasi kädessä. Ei hassumpi visio. Juopon visio.