Siinähän kävi tietenkin niin, että samaan aikaan kun heräsin aamuyön tunteina lomalennolleni tuli puhelimeeni viesti äitin poismenosta. Taistelu vanhenemista vastaan oli taas kerran hävitty ja vapaus koitti äidilleni. Hän odotti sitä 9 pitkää vuotta. Kun isäni kuoli yllättäen  jo 25 vuotta sitten, suru täytti minut täysin arvaamatta vielä vuosia sen jälkeen. Aina kun jossain hetkessä oli muistutus hänestä elämässäni. Kun äiti nyt lähti, minusta tuntuu kiitolliselta. Hän pääsi pois. Hän tahtoi pois. Elämä ei jäänyt kesken vaan hän oli jo lopettanut. Ja viimeinkin me, jäljelle jääneet, pääsimme muistamaan hänen valoisat päivänsä. On ollut hyvin synkkää, raskasta, voimatonta seurata tätä kuihtumista ja kuulla valitusta, johon ei kykene apua antamaan.

Äitini oli aikanaan vahva ja tarmokas ihminen, joka ei antanut  myöskään minun antaa periksi. Hän kannusti yrittämään, tekemään, kärsimään, korjaamaan ja selviämään. Hän vihasi sairaita ja heikkoja. Minä puolestani olin ajattelematon tunnepohjainen heittäytyjä, joka tein paljon virheitä, hänen mittapuussaan mitattuna. Ja koska tein ne, vaikka hän alituisesti varoitti, en voinut koskaan niitä hänelle enkä kenellekään muulekaan jakaa. En myöskään itse pysähtynyt pohtimaan niitä virheinä vaan menin vaan eteenpäin. Jos kerran valitsin itse, Miksi olisin jälkeenpäin valittanut valinnoista ja asioista. Reppuni oli välillä niin täynnä raskaita kiviä, että tuskin pääsin eteenpäin. Mutta aina tuli uusi aamu ja uudet mahdollisuudet. Ja minä opin luottamaan siihen että ne kantavat. Että tänään mustalta näyttävä maisema voi kirkastua huomenna, jos vaan vedän henkeä ja kerään voimani yrittää. Olen tästä kiitollinen ja samalla näen, että se oli kuluttavaa. Kamppailua ja selviämistä tilanteesta toiseen, ratkaisuja ja seuraavia ratkaisuja sanoi psykologi joskus, ei niin kauan sitten. Pystytkö koskaan vain olemaan? Silloin en. Enkä pystynyt kuuntelemaan kenenkään muun heikkoutta koska minulla ei ollut lupa pukea heikkoutta sanoiksi. Kun haluan tuntea enemmän, minä juon viiniä. Humalassa olen mukavampi. Tunteellisempi. Jaan asioita.

Tänään minusta tuntuu, että pystyn myös vain olemaan ja jopa olemaan heikkojen ystävä, itsekin heikko. (vaikka yhä juonkin paljon, paljon viiniä) Kun äitini kuoli, jättää hän jälkeensä minulle tärkeimmän opetuksen niiden 40 vuoden kannustustensa lisäksi. Se oli tuo yhdeksän vuoden valitus ja kuihtuminen. Minä ymmärrän tänään että kaikki on lopulta näissä hetkissä, tunteissa joita kannattaa kuunnella, humalassa mutta myös selvin päin. Minä olen elossa vain tässä, tänään, tämän hetken ja jos minulla jotain on, niin kaikki se ilo, jaettavaksi muille ihmisille, jota itse vielä tunnen elämästä. Kaiken tämän maailman ahdistuksen keskellä se on rikkaus.