Vuoden paras päivä on käsillä. Poissaoloagentti asetettu työsähköpostiin ja edessä on kaikki kesälomapäivät korkkaamattomina. Hyvin sanottu, sillä tietysti eilen illalla asia tuntui jo niin sietämättömän ihanalta, että korkkasin sen kunniaksi punaviinipullon. Minä pystyin jättämään sen siihen puolikkaaseen, jota terkka suositteli (toisen puolen joi mieheni). Tänään teksii tietysti mieli, mutta kun ei voi, huomenissa otamme nimittäin paljon valokuvia ja juhlistamme syntymäpäivää, joten mitkään silmäpussit ja pöhöttynyt olemus eivät ole toivelistalla.

Eilen lasillisten ääressä intouduin pohtimaan elämää. Elän kyllä tällä hetkellä todella parasta aikaa elämässäni. Ainakin jos vertaan elämää 10 tai 20 vuotta sitten elettyihin syntymäpäiväni tienoisiin. Ne pystyy hyvin palauttamaan mieleen, koska on kyseessä pyöreät vuodet. 10 vuotta on todella mullistava vuosimäärä. Jotain ehtii ihmisen elämässä tapahtua todella perusteellisesti. Niinkuin nyt se, että teinien äidistä on ehtinyt tulla mummu. Työelämässä on tullut vaihdettua toimenkuvaa ja toimialaa aivan totaalisesti. Ja kuin varkain lääkekaappiini on hiipinyt joukko jokapäivä otettavia lääkkeitä. Ja elämäntapoihin jatkuva liikunta, jolla jäykkyys pidetään aisoissa. 10 vuotta sitten liikuimme, koska tavoitteena oli laihtuminen. Heh heh, olen lihonut noista päivistä 10 kg ja nyt en enää kuvittele laihtuvani vaan olen tyytyväinen jos en enää lihoisi yhtään. Miksiköhän tuota elopainoa kertyy kilo/vuosi?

Viimeinen vuosi oli työelämässä todella minulle haasteellinen. Mutta hyvillä mielillä voi nyt todeta omaavani aivan uskomattoman hienot pomot, joiden ohjaamana työtäni on saatu minulle paremmin soveltuvaksi. Kyllä tämä tästä sujuu, jos vaan saan pidettyä itseni muuten kunnossa.