Uusperheiden sukujuhlien henkinen ristipaine on uuvuttava. Olen itse juhlinut eksän ja hänen sukulaistensa kanssa lukuisia kertoja aikuisten lastemme ja lastenlastemme tapahtumia. Jokainen kerta on tuonut mieleeni jotain raskasta ja rakasta parinkymmenen vuoden ihmisuhteiden koko kirjosta. Tunnen silti, että uuvuttavuudesta huolimatta sen kohtaaminen kannattaa. Minä olen tunteva ihminen ja nämä ihmiset olivat osa minunkin elämääni vuosikymmenien ajan. On hyvä, että minulla on tunteita ja mielenkiintoista millaisia ne ovat tänään. Tärkeintä on olla rehellinen ja ottaa vastaan tunnemyrsky, itkeä kun itkettää. Pikkuhiljaa olen tottunut ja myrskyt ovat laantuneet.

Näin sen nyt ensimmäistä kertaa sivusta. Mieheni tytär pääsi ripille ja vietimme juhlaa yhtäaikaa äidin sukulaisten kanssa. Vaikka olemme olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta, tämä oli ensimmäinen kerta, kun nämä kaksi sukua aikanani kokoontuivat. Tilanne uuvutti selvästi isää ja äitiä. Minua se vain kiinnosti. Äiti olisi tarvinnut tukijalan, puolison, joka jakaisi tämän roolin ja elämäntilanteen. Nyt isä oli kanssani,hän oli kutsujen isäntä, tietysti myös siksi, että juhlat järjestettiin meillä, jokatapauksessa roolissaan paljon tukevammalla pohjalla. Äidiltä aika rohkea teko. Tilanne uuvuttikin selvästi enemmän häntä.

Minä olin onnellinen kaikesta. Lapsen tärkeästä päivästä. Ihmisistä jotka tulivat paikalle ja jotka tapasin. Elämästäni. Näistä vuosista tämän isän kanssa. Jopa siitä, että heidän silloinen avioliittonsa ei ollut sitä mitä tämä äiti elämältään haki ja minä sain muutamaan vuotta myöhemmin mahdollisuuden. Mihin heidän liekkinsä sammui ei ole minun asiani, mutta minä haluan juuri tämän liekin pysyvän polttavana.

Terve en silti ole minäkään. Kun juhlat olivat ohi join alkumaljojen jäljelle jääneet kuohuviinit ja avasin punaviinipullon, koska kuohuviini ei riittänyt. Kutsuin mieheni "keskustelemaan" tapahtumista ja tunteista lasillisen äärelle. Aluksi mietimme mieheni kanssa juhlia ja niiden onnistumista. Heidän suhteensä oli lyhyempi kuin omani, joten kiintymyksen tunnemyrskyt eivät ainakaan miehellä tunnu kuten minulla. Siirryimme muistelemaan omia rippikoulun jälkeisiä vuosiamme, soittelimme kesäbiisejä ja jaoimme elämää. Tyhjesin lopulta koko punkkupullon, koska halusin. Ja nukkumaan mennessä minä mietin jo vaan alkoholiongelmaani. Etäpäivää ja kesän lopettamista tipattomaan, sillä tänään alkaa elokuu. Minulla on kuukausi siihen, kun tapaan terveydenhoitajan kanssa. Minä olen jo tunnustanut, että sen korkin sulkeminen, jos sen avaa, on äärettömän työlästä. Minä olen jo pistänyt hanapakkaukset pannaan, koska niissä riittää juotavaa ihan älyttömästi enemmän kuin pullossa.