Tämä viikonloppu oli helppo tipattoman linjan pitämiseen. Jostain kumman syystä minua alkoi hävettämään tipallinen elämäni. Sain pitkästä aikaa monta kiusallista takaumaa aikaisemmista mokistani. Toisaalta haluaisin olla muistamatta, toisaalta ehkä niiden soimausten täytyy antaa nousta pintaan. Tottahan tämä elämä on. Kenties se, että katson tiukasti vain eteenpäin, koska itsehän tulevaisuuden tekee ja välttelen katsomasta taaksepäin on osa sairautta. Niinhän alkoholin kanssa kamppaileva isänikin opetti, ei puhuta menneistä kun meitä vihastutti edellisen viikonlopun tapahtumat. Ajattelin, että hän vaiensi muut koska hän ei muistanut mitä olikaan tehnyt. Vaan ehkä se onkin se ainoa tapa pysyä koossa alkoholilla läträysten välissä. Itsetunto horjuu muuten ja häpeässä ei jaksa elää. Miten minä nyt näin taas tein..  
Miten ihanan kuurainen maa ja mainio talvisää eilen kun taivalsimme lenkillä metsässä. Valkoinen puhtoinen lumi kaikkialla. Energiaa niin paljon. Miksi tätä hyvää oloa ei voisi pitää. Asettaa normiksi, tavoitteeksi. Miksi minua surettaa se, että en tehnyt sitä jo ensimmäisen tipattoman, hyvältä tuntuneen tammikuun jälkeen joskus vuonna 2005. Olisimme säästyneet niin paljolta. Vaikkakin, jos siltä mustalta vuodelta olisin säästynyt, en olisi tässä. Ei se kaikki välttämässä johtunut viinistä, mutta olisi varmasti ollut erilaista ottaa kaikki vastaan ilman viiniä. Hmph, emme voi kuitenkaan tietää vaikka se olisi ollut henkisesti paljon vaikeampaa.Todellakin, näinkin se voisi olla.