En ole saanut pysäytettyä vauhtiani. Päinvastoin sekä työ- että vapaa-aika on täynnä tapahtumia ja vaatimuksia. Kaukana on se hetki, että voisin istahtaa sohvalle ja korkata hyvän pullon viiniä rauhassa. Alkoholi ei sovi tämänkaltaiseen hulabaloohon ollenkaan. Olen liian poikki jo valmiiksi. Joten huomista ei voi milloinkaan riskeerata. Tässä sitä nyt ollaan. Hirveän stressaantuneita, koska ei osata rentoutua muuten kuin juomalla viiniä. 
Ulkoilu ei auta stressiini. Se auttaa ihanasti hapenottokykyyn, jalkoja pahus särkee joku nivelrikonalku, mutta hyvä että ulkoilen. Uni ei kuitenkaan reagoi niinkuin olettaisin. Jos olet kireä, olet kireä. Minä jopa piristyn. Saunakaan ei auttanut. Päässäni soi nyt paheneva univaje ja näen mielessäni koko ajan  listan vaatimuksia, joihin minun kuuluisi ottaa parempi ote ja viedä ne loppuun. Kunhan vain jaksaisin, saisin selvää. Miksi en saa niistä selvää? Onko minulla joku aivo-ongelma. Kiireessä olen aina ollut samanlainen. Tehokkuuteni häviää sähläämiseen. Älä keskeytä minua.
Mitä jos tällä kertaa en voi tehdä asioita loppuun? Mitä jos tässä on nyt se hetki työelämässä, jossa minun on tunnustettava, että olen liian vaativien tehtävien edessä? Piste. Mitä tapahtuu?
Eikös se voisi olla vain hyvä, että toteaisin sen tässä ja nyt. Olen liian väsynyt kiirehtimään. Kiirehtikää te, jotka jaksatte, minä haluan ehtiä myös pohtimaan asioita. Minä haluan rupatella ja istuskella. Eikö jokainen lopulta vastaakin omasta elämästään vain itselleen ja itse. Kello tulee justiinsa 16. Tätä viikkoa on jäljellä vain huominen ponnistus ja sitten viikonlopun vierailut. Vaan ne minä voin vetää hitaasti ja antaumuksella. Minulla ei ole kiire enää minnekään. Se on nyt päätetty. Elämäni ei saa kiitää ohi.