On taasen perjantai. Aamu alkaa aika kankeasti, sillä väsyttää vaikka nukuin pitkän yön. Olemme saaneet nauttia kesän lämmöstä nyt jo kolmatta päivää. On lisäksi syntymäpäiväviikonloppuni. Vaikka viime viikonloppu meni rillutellessa ja tiistaina, lopen väsyneenä yhä, sanoin, että nyt lepään, niin vahva veikkaukseni on, että tänä viikonloppunakin päädyn terassille.
Väsymykseni syy on huono hemoglobiini, pinnassa olevat hermot ja epäilisin että kaikki mikä rasittaa kroppaa, paitsi ulkoilu. Niinpä uskoisin, että jos pysyisin poissa sammiostani edes kuukauden, voisi väsymykseni lieventyä. Töitä on enää viikko. Mutta olen lähdössä loman aluksi matkalle ja se stressaa minua. Stressaa, koska matkaan sisältyy pitkä lento ja selviäminen vieraassa ympäristössä. Uskoisin, että varsinaisesti matkalla en enää stressaa. Minulla on vain taipumus olla etukäteen huolissani. Kaikesta.
Eilen illalla kaipasin jo helmeilevää valkoviiniä. Mieheni huomautti, että enkö aikonut nyt levätä (tiistaina pidin tästä aiheesta oikein luennon). Huomautus sai minut pohtimaan itseäni. Mikä ihme se on, että maailmaa ei voi katsoa ihan selvin päin vaan siihen tarvitaan rentoutusjuomaa, joka lopulta ei taida rentouttaa siinä määrin käytettynä lainkaan. Eikö hyvä syntymäpäivälahja voisi ollakin ihan raitis viikonloppu. Puuhailua auringonpaisteessa. Onnea ja fiilistelyä lomapäivistä.