Viikonloppuna vierailin vanhoilla sukulaisilla. On se hyvä nähdä elämänkaaren loppuosaa tarpeeksi usein. Ymmärtää mihin ollaan matkalla. Geenit ja onni. Aivosairaus tai syöpä nappaa toisen ihmisen puristukseensa jo hyvin paljon aiemmin kuin toisen ja maalaa elämän viimeiset hetket erilaisin värein. Kunnes kuolema sitten vapauttaa.
Aivosairaudessa jo ennen elämän lopullista päätöstä katoat itseltasi ja elämä on fine sellaisena kuin se jokaisessa hetkessä puksuttaa eteenpäin. Mietiskelet siinä, että miten ihmeessä pissa voi tuli housuun, kun ei ole edes ollut hätä.Tuliko se yöllä? Mitä ihmettä eikö tässä ollut yötä välissä, vaan sekö tuli äsken. Naureskelet sitä, kun molemmat jalat meinaa housuja pukiessa mennä samaan lahkeeseen. Olet taas lapsi, iso vauva jota muut hoitavat. Ja ne muut. Hoitavat sinua, jättävät hitaita jäähyväisiä. Miettivät oliko tämä nyt viimeinen kerta kun tavattiin niin, että muistit kuka olen. Joskus kauan sitten ajattelin, että aivosairaudet ovat pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua, mutta en ajattele niin enää. En nyt, kun olen saatellut elämän ehtoossa monelaisia kohtaloita. Se on lopulta varmaan aika armollista lähteä kuten tulikin, taantumalla vauvaksi. Ainakin, jos siinä lähellä on rakas hoitaja.  
Syöpä ja muuta taudit taas tuntuvat nyt pahemmalta kohtalolta. Kuulin, että se ja sekin ikäiseni serkku, joka muistatko, koko ikänsä veti tupakkaa kuin korsteeni, potee nyt keuhkosyöpää. Ja toisella on keuhkoahtaumatauti, kuolemaisillaan siihen. Jotkut syövät ovat ikäänkuin ansaittuja läheistenkin mielestä. Toiset taas ehkä paskaa säkää, niinkuin suolisto- tai rintasyöpä. Olen kyllä kuullut, että alkoholinkäyttö lisää rintasyövän riskiä. En kyllä itse ymmärrä yhteyttä, mutta joo. Itse kuulun suolistosyöpäsukuun. Kyllähän senkin saa, kun syö liikaa lihaa, käristää sen ja unohtaa kuidut. Lisäksi meillä on sydäntauteja. Liikaa kolesterolia. Sukuvika sekin ja ne huonot elämäntavat. Päästit sitten ensin 40 vuotta sinniteltyäsi, itsesi kuitenkin lihomaan.
Viikonlopun lopputulemana pohdimme mieheni kanssa kotimatkalla elämäämme. Noin 10-20 vuotta tehokasta "keski-ikäistä" elinaikaa. Mitä tehdään? Toivottiin, että muistetaan tehdä sitä, mistä pidetään. Nauttia elämästä ja hetkista, jolloin ollaan elossa. Turha paahtaa mammonaa tai mainetta. Pussaillaan tarpeeksi ja käydään töissä toteuttamassa kansalaisvelvoitettamme. Toteutetaan haluamamme  asiat siinä lomassa, ei ajatellakaan että sitten kun ollaan eläkkeellä. Ei sittenkään, että kokemuksesta tiedän, että 17 vuotta tuppaa hurahtamaan kuin siivillä.Valitettavasti.