Puolentoistakuukauden sitkeän yrittämisen jälkeen annoin periksi taas ja päätin aloittaa uudelleen hormonikorvaushoidon. En jaksa katsella maailmaa huuruisten silmälasien lävitse hiki virraten. Tämähän se on, äidinperintöni, jota ei kyllä näköjään taltuteta helposti. Olen syönyt hormonikorvaushoitoa viisi vuotta. Lääkäri ehdotti lopettamista. Kokeilin ennen poisjättöä ensin ottaa pillerin joka toinen päivä. Lopetus tapahtui, kun apteekeista loppui hetkeksi lääke. Puolentoistakuukauden jälkeen menopaussin kuumat aallot vyöryivät ylitseni seitsemän kertaa tunnissa ja pitivät öisin saman vireystilan kuin päivisin. Kävin siis nelisen kertaa vessassa, ainakin, parin tunnin välein. Aloin taas marista ja olla hieman kyyninen. Ymmärrän. Päätin, että jos minulla on äidin 16,5 vuotta jäljessä elämästäni, niin sama se mitä sivuvaikutuksia ja haittoja hormoneista on. Otetaan päivä kerrallaan ja nukutaan yöt kiitos.

Alkoholin kanssa olen ollut aika väsynyt. Kun juon, tunnen miten vaikeaa on lopettaa. Yritän taklata sen ostamalla vain pullon viiniä. Pikkujoulukausi on vasta edessä. Olen kuitenkin jälleen positiivinen. Haluaisin että elämä olisi mukavaa ei pinnistelemistä. Joudun työelämässä ihan liikaa pinnistelemään ja juoksemaan kehityksen perässä. Tasapaino on se sana jota haen. Uni, lepo ja mielenkiinto ryhtyä johonkin. Ei pakko ryhtyä johonkin koska se olisi terveellistä. Sen pitäisi tulla omasta halusta, sisäsyntyisesti iloiten. Ei väkisten vääntäen ja soimaten. Tätä haetaan. Tervetuloa talvi!